Lounais-Häme

Neljännesvuosisata kiinteistöhuoltoa: Talohuolto Pajuniemi kasvanut pikkuhiljaa

1990 perustettu Talohuolto Pajuniemi on kasvanut vuosien mittaan kahden hengen yrityksestä yhdeksän henkilön osakeyhtiöksi. Osakeyhtiöksi muuttamisesta tuli täyteen 25 vuotta.

25-vuotisen osakeyhtiötaipaleensa kunniaksi yritys palkitsi yli kymmenen vuotta palveluksessaan olleet Jouni Hakalan ja Tero Syrjälän pronssisilla ansiomerkeillä, tunnustuksena kiinteistöpalvelualan hyväksi suorittamastaan arvokkaasta työstä.

Talohuolto Pajuniemen toiminta-ajatuksena on ollut alusta asti tuottaa laadukasta kiinteistöhuoltopalvelua asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan Forssan seutukunnalla.

Yrityksen liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella noin 600 000 euroa.

Huoltokohteita yrityksellä on rivitaloista useamman kerrostalon yhtiöihin sekä vaativiin liikekiinteistöihin. Huoltotyön laadun varmistamiseksi työnjohto käy tarkastuskierroksilla kohteissa ja tarvittaessa myös taloyhtiön edustajan kanssa.

Työnjohdolla on suoritettuna kiinteistöhuollon työjohtajan tutkinto (KTJ). FL

Uusimmat