Lounais-Häme

Neljäs seinä virittää itsensä improon

-10 vuotta on mennyt nopeasti, koska on ollut kivaa. Ajan kulumista emme ole ehtineet ajatella. Olemme löytäneet osaamisalueemme ja sen, missä haluamme kehittyä, toteavat improvisaatioteatteri Neljännen seinän Kirsi Lindholm, Markus Kaustell ja Riku Tuominen.

Neljäs seinä on saanut vuosikymmenessä vahvan jalansijan kotiseudulla ja noin 100 kilometrin säteellä Etelä-Suomessa. Esiintymiskeikkoja kertyy vuosittain 50:stä 100:aan, ja iso osa niistä on ollut huvia ja viihdettä yksityisten, yritysten ja yhdistysten juhliin ja tapahtumiin.

-Rinnalle tulivat vuonna 2016 yritysvalmennukset, ja se on ollut mielenkiintoinen uusi systeemi. Niitä on jo melkein yhtä paljon kuin esiintymiskeikkoja, Lindholm lisää.

-Opastamme improvisaation keinoin kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen tai vaikka tehostamaan tiimin toimintaa hyväksyvässä ja toisia tukevassa ilmapiirissä, Kaustell kertoo.

Soveltava improvisaatio rantautui Suomeen 2000-luvulla.

-Kaikkia niitä taitoja, joita tarvitaan improvisaatioteatterin tekemisessä, tarvitaan myös arjen työelämässä. Improvisaatio antaa hienon metodin harjoitella niitä turvallisessa ympäristössä, toteaa draamakouluttaja Tomi Välimaa.

Välimaa on kouluttanut ryhmää improvisaationtekniikoiden saloihin ja hän vierailee Neljännen seinän esityksissä.

Improvisaatioteatteri tuo estradille lyhyitä tarinoita, näytelmäkohtauksia, sketsejä, lauluja ja runoja, joiden impulssi tulee yleisön antamista aiheista ja sanoista. Esityksessä käytettävät improvisaatiotekniikat on suunniteltu etukäteen, mutta esityksen henki syttyy vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

Improvisaatio on parhaimmillaan luovaa leikkimistä ja heittäytymistä hetkeen turvallisessa seurassa. Ryhmän sisäinen luottamus on olennaista esiintymisessä.

Neljännen seinän sisäinen luottamus on kunnossa. He esimerkiksi täydentävät toistensa lauseet.

– Itse esitystä ei treenata, mutta valmistaudumme improvisoimaan. Herätämme luottamuksen, jotta voimme heittäytyä sen ja tuen varaan. Improvisaatioteatteri on tarinoiden kertomista. Yleensä tarinat ovat hauskoja, mutta ne voivat olla myös vakavia ja koskettaa. Se, että joku tunne herää, on aina tärkeää, ryhmä kuvaa taiteenlajiaan.

Ryhmän nimi Neljäs seinä viittaa kuvitteelliseen ja näkymättömään seinään katsojien ja näyttämön välissä, jota voi halutessaan myös rikkoa.

Ryhmän kehityskulku on vienyt kohti musiikki-improvisaatiota, sillä lauluhalua ja -taitoa joukolla riittää.

Neljän hengen ydintiimiin kuuluu myös Laura Orttenvuori. Rivit ovat vahvistuneet kahden hengen improbändillä, joka on kolmikon mukaan oikeastaan osaamiseltaan ja kokemukseltaan big band. Sen muodostavat Juhani Kähkönen ja Keijo “Kekku” Koski.

Esiintymislavalla nähdään usein myös improvisaation viemät Nelli Riiheläinen ja Tuukka Saari.

Neljäs Seinä juhlii pyöreitä vuosia niin railakkaasti kuin 10-vuotias vaan voi. Luvassa on neljä esitystä Forssan Teatterissa helmi-huhtikuussa. Esityksissä on olennainen rooli myös yleisöllä, joka pääsee ohjailemaan tapahtumia katsomosta käsin.

– Esityksistä tulee aina yleisönsä näköisiä, koska katsojat antavat virikkeet sekä henkilöhahmoille että tarinoiden aiheille. Kahta samanlaista esitystä ei siis voi tulla, ja jokainen esitys onkin uusi ensi-iltansa, Lindholm lisää. FL

Ei käsikirjoitusta
Improvisaatioteatteri on teatteria, jossa esitys luodaan juuri sen esittämishetkellä. Improvisaatioteatterissa ei ole käsikirjoitusta tai ennalta määrättyjä repliikkejä. Jokainen esitys on siksi ainutlaatuinen.Improvisaatioteatteri ei silti ole sattumanvaraista. Esityksen paikka, hahmot ja tapahtumien suunta saattavat olla yleisön määrittämiä, mutta näyttelijät voivat hyödyntää erilaisia, jopa ennalta sovittuja ja harjoiteltuja tekniikoita.Nykyaikaisen improvisaatioteatterin tutuin kantaisä on italialainen Commedia dell’arte.

Fingerpori

comic

Uusimmat