Lounais-Häme

Niina Repo johtaa kesänsä kohokohtaa

Digiaika on horjuttanut kirjallisuuden asemaa, joten kirjallisuuden esilletuomiseksi on tehtävä määrätietoisesti työtä. Tämä oli yksi syy, miksi kirjailija Niina Repo haki Pentinkulman päivien toiminnanjohtajuutta.

-Digiajan vaatimuksista keskustellaan tämänvuotisessa esikoiskirjailijaseminaarissakin, Repo sanoo.

Toinen syy hakea paikkaa oli rakkaus tapahtumaan. Hän on itse aikoinaan osallistunut esikoiskirjailijana E80-seminaariin ja vuodesta 2008 työskennellyt yhtenä sen ohjaajista.

-Pentinkulman päivät on ollut kesän kohokohta nämä kymmenen vuotta.

 

Revon työ toiminnanjohtajana alkoi maaliskuussa. Tällä hetkellä hän viettää pääkallonpaikalla Urjalassa päivän tai kaksi viikossa ja työskentelee muun ajan etänä.

-Kun festivaali alkaa lähestyä, olen Urjalassa koko ajan.

Revon ensimmäisen vetovastuukesän isot asiat, kuten teema ja siihen liittyviä tapahtumaideoita, oli päätetty jo edeltäjän, Laura Jänisniemen, aikana. Repo pääsee tänä kesänä valitsemaan hyviä esiintyjiä ja tutkimaan rauhassa, mitä voisi jatkossa uudistaa ja mikä pitää säilyttää sellaisenaan.

-Olen tykännyt hirveästi Kirjan juhlasta eli tapahtuman pääjuhlasta, sen puheista ja musiikista. Tällaisen juhlan haluan itsekin toteuttaa, hän sanoo.

-Haluan myös tavata kohdeyleisön silmästä silmään ja miettiä, miten voin palvella pitkäaikaista, sitkeää kävijäjoukkoa.

 

Esikoiskirjailijoiden seminaari on ainoa laatuaan koko maassa. Tarkoitus on vastata kysymyksiin, joita alalle juuri tulleet eivät vielä osaa kysyäkään.

-Seminaarissa on puhuttu muun muassa residenssitoiminnasta, toimeentulosta ja kritiikkeihin suhtautumisesta. Tänä vuonna puhutaan digiajan lisäksi esimerkiksi agentuureista, Repo kertoo.

Hän ei itse enää osallistu seminaarin ohjaamiseen. Kirjailija Taija Tuomisen vetokumppaneiksi tulevat uusina tutkija Maria Laakso ja kirjailija Erkka Mykkänen.

-Monet vuosikurssit tapaavat toisiaan säännöllisesti edelleen. Se on merkittävä asia.

 

Suomen kesän nimekkäimmät kirjallisuustapahtumat järjestetään pikkupaikkakunnilla, Urjalassa Pentinkulman päivät ja Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivät.

Pentinkulman päivät järjestetään tänä vuonna 41. kerran. Väinö Linnan kirjallisen perinnön ympärille rakentuva tapahtuma on aina puhunut ennen kaikkea sisällöistä. Sisällissodan merkkivuonna teema on Eteenpäin!.

Repo arvostaa urjalalaisia, jotka ovat ottaneet tapahtuman omakseen ja järjestävät muun muassa Pentinkulman kierroksia.

-Tämäntyyppinen toiminta on todella hienoa.

Niina Repo on Pentinkulman päivien toinen toiminnanjohtaja, joka tekee työn yrityksen kautta eikä kuukausipalkalla. Revolla on yritys RepoKouki oy yhdessä miehensä, näyttelijä Mikko Koukin kanssa.

-Tämä on palkkaustekninen järjestely. Näin voin tarvittaessa esimerkiksi käyttää hyväkseni myös puolisoni teatterintuntemusta. FL

Pentinkulman päivät Urjalassa 29.7.–5.8. Eteenpäin!-teemalla. Tapahtuman järjestävät Väinö Linnan seura ja Urjalan kunta.

 

Niina Repo
Kirjailija, sanataideohjaaja, Pentinkulman päivien uusi toiminnanjohtaja.Kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta. Valmistelee väitöskirjaa sanojen voimasta.Asuu perheineen Turussa.Teokset: Pimeä huone, 1993, Varjo, 1995, Miehen kuolema, 2000, Kaksi, 2002, Arpi, 2008, Kompleksi, 2016. Seuraava romaani ilmestyy syksyllä Siltalalta.Yhdessä Seita Parkkolan kanssa viisi nuortenkirjaa: Susitosi, Ruttolinna, Jalostamo, Lupaus ja Loisto.Yhdessä Mikko Koukin kanssa teos Luonnevika ja muita kirjoituksia.Työskennellyt myös mm. Turun kirjamessuilla, luovan kirjoittamisen opettajana Turun yliopistossa, luennoitsijana, elokuvien käsikirjoittajana ja Yle Teeman kirjallisuusohjelman Pilkun jälkeen vetäjänä vuonna 2017.

Uusimmat