Lounais-Häme

Niinistö: Tapaamisen pääviesti, että keskustelu vaikeista asioista jatkuu

Helsinki
16.07.2018, 22:10

Ulkomaat

Presidentti Sauli Niinistö tulkitsi historiallisen kokouspäivän antia myönteiseen sävyyn, kun hän piti päivän neuvottelujen päätteeksi tiedotustilaisuuden Presidentinlinnassa.
– Pääviesti Helsingistä näyttää olevan, että nämä kaksi johtajaa (Donald Trump ja Vladimir Putin) ovat valmiit jatkamaan keskustelua useista vaikeista asioista. Jos näin on, se on myönteinen asia, hän sanoi.
Niinistö korosti, että koko kansainvälinen yhteisö on ollut yksimielinen siitä, että idän ja lännen välille tarvitaan vuoropuhelua.
Kokousisäntä varoi ottamasta kantaa Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttienkeskinäisiin neuvotteluihin. Hän pyrki kuitenkin hälventämään eurooppalaisia huolia, joita tapaamisen alla esiintyi Itämeren alueen turvallisuustilanteesta. Trumpin pelättiin lisäävän epävakautta lupaamalla rajoittaa sotilaallista harjoitustoimintaa itäisessä Euroopassa.
Huolien taustalla oli, että Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tavattuaan Trump lupaili Yhdysvaltain lopettavan yhteiset sotaharjoitukset Etelä-Korean kanssa.
Niinistö huomautti, että Trumpin ja Putinin tiedotustilaisuudessa sotilaalliset harjoitukset Euroopassa eivät nousseet esiin lainkaan. Hän tulkitsi, että Trump ja Putin eivät edes puhuneet asiasta kahden kesken.
Niinistö sanoi tuoneensa julkisuudessa esitetyt huolet esiin keskusteluissaan Trumpin kanssa.
– Totesin vain niiden (sotaharjoitusten) merkityksen eurooppalaisten ja Itämeren maiden, myös Suomen kannalta.

Arktinen alue ja musta hiili odotetusti esiin

Niinistö sai tilaisuuden kahdenväliseen tapaamiseen molempien presidenttien kanssa. Trumpin kanssa hän keskusteli heti päivän alkajaisiksi Mäntyniemessä.
– Monipuolinen keskustelu mielenkiintoisen päivän aluksi. Tunnissa ehdittiin monta asiaa, Niinistö tviittasi aamupäivällä.
Tiedotustilaisuudessaan Niinistö kertoi keskustelleensa sekä Trumpin että Putinin kanssa muun muassa arktisesta alueesta ja erityisesti mustan hiilen aiheuttamista ympäristöongelmista.
Niinistö kiisti puhuneensa presidenttien kanssa käymissään keskusteluissa Arktisen neuvoston mahdollisesta huippukokouksesta. Hän sanoi vain tiedustelleensa molemmilta – eikä suinkaan ensimmäistä kertaa – olisivatko he valmiita tukemaan Arktista neuvostoa päätymään ratkaisuihin ainakin mustan hiilen torjumisessa.
– Kumpikin oli hyvin myönteinen. Olen siihen kovin tyytyväinen, Niinistö sanoi.
Myös Ukrainan tilanne oli neuvotteluissa esillä, mutta Trumpin ja Putinin tapaamisessa Ukraina jäi kuitenkin Venäjän ja Yhdysvaltain vaalivaikuttamista koskevan kiistan varjoon.
Tiedotustilaisuutensa aluksi Niinistö halusi selventää Suomen turvallisuuspoliittista asemaa ja sitä, että EU-jäsenenä Suomi ei ole “neutraalia maaperää”, kuten julkisuudessa oli huipputapaamisen alla esitetty.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat