Lounais-Häme

Nikkilälle tusina täyteen

Tuomas Nikkilä oli odotetusti rautaa kotikisoissa Tammelassa. Ryskeen voimanpesä punnersi sunnuntaina alle 74 kilon sarjan voittoon Eerikkilässä käydyissä klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoissa.

Nikkilä teki kisassa puhtaan sarjan. Aloituksella nousi varmasti 165 kiloa, toisella 170 kiloa ja kolmannella vielä 172,5 kiloa. Jo toinen nosto olisi riittänyt mestaruuteen, sillä hopealle sijoittunut Oulun Power Teamin Jani Haapamäki sai parhaalla 167,5 kiloa. Pronssia otti Porin Voimailijoiden Erkki Rajala 165 kilolla.

Nikkilä rikkoi SM-lavalla myös MM-kisarajan 170 kiloa.

– Kurkku oli ennen kisoja kipeä, mutta siitä ei tullut mitään pahempaa. Treenit sujuivat hyvin ja pääsin tänne hyvässä kunnossa, tuumi Nikkilä, jolle mestaruus oli penkissä jo 12:s.

Kesän MM-kisoissa Nikkilä tähtää mitaliin, vaikka taso alle 74-kiloissa on kivikova.

-Hyvin pitää siellä onnistua, mikäli mitalin aikoo nostaa. Pääsisin veteraanisarjaankin, mutta se ei kyllä innosta, vuonna 1978 syntynyt Nikkilä kertoi.

Tammelan Ryskeen Toni Kuusi punnersi samassa sarjassa neljänneksi. Parhaalla meni 150 kiloa, mikä sivuaa Kuusen klassisen puolen penkkiennätystä.

-Eipä mennyt viisi vuotta treeniä hukkaan. Tein aikoinaan jo saman tuloksen tähän sarjaan, eikä ole tullut taannuttua, Kuusi velmuili kisan jälkeen.

Kuusi nosti välillä 83 kilon sarjassa, mutta palasi 74-kiloisiin, missä Nikkiläkin nostaa.

-Tämä on minulle se sopivampi sarja. En saanut koskaan painoani tarpeeksi ylös 83-kiloisiin, se taisi käydä 80 kilossa, totesi Kuusi, joka tavoittelee varustepuolen penkistä tänä vuonna kovaa 220-230 kilon tulosta.

 

Jarkko Bärholm kisasi ensi kertaa SM-lavalla miesten sarjassa. Alle 120 kilon sarjan ylivoimaisesti nuorin kilpailija teki kolme hyväksyttyä nostoa, parhaalla nousi 177,5 kiloa.

-Puhdas sarja lämmittää aina mieltä. Ainoa mikä olisi voinut mennä paremmin, oli se, että olisin voinut yrittää nousta uudelle kymmenluvulle eli yrittää 180:aa kiloa, neljänneksi sarjassaan nostanut Ryskeen voimailija kertoi.

Aiemmin lauantai-iltana Ryske nappasi Eerikkilästä pronssin ja viitossijan. Vilho Miettinen oli 150 kilon tuloksella kolmas M50-sarjassa.

-Olen tyytyväinen. Olen aiemmin harrastanut voimapunnerrusta, mutta tämäkin oli ihan ok. Ehkä tulen klassisiin kisoihin uudestaan, Miettinen sanoi.

Olli Skogbergin 157,5 kiloa riitti viidenteen sijaan M50-sarjan alle 105 kilon painoluokassa.

-Valmistautuminen sujui hyvin, mutta minulla oli huono päivä. En ole silti pettynyt, onhan tuo 157,5 kiloa 58-vuotiaalle ihan hyvä tulos, Skogberg totesi.

 

Kolmipäiväisten SM-kisojen raskaimmat raudat nosti sunnuntaina yli 120 kilon sarjan Ove Lehto. Maarianhaminalaista ÅKK:ta edustava Lehto kasasi hurjan tuloksen 270 kiloa.

Hän kehui kisajärjestäjiä eli Tammelan Ryskettä sekä Lopen Voima ja Kunto Teamia. Myös Eerikkilää kisapaikkana sai kiitoksia. FL

 

Uusimmat