Lounais-Häme

Normaalissa otsikko on ohuke tuolla välissä 200 000 kappaletta

Ruotsin maastopalojen sammutustöihin avustamaan lähteneet pelastajat ovat saaneet hoidettua ensimmäisen heille annetun tehtävän. Ljusdalin kuntaan Keski-Ruotsiin saapuneen suomalaisjoukkueen ensimmäinen varsinainen työvuoro alkoi sunnuntaina.

– Teimme sammutustyötä alueella, jonne Ruotsin pelastuksenjohto meidät määräsi. Muodostimme linjaston ja hoidimme sammutusta vedellä, Suomen pelastusjoukkuetta johtava Kuusamon apulaispalopäällikkö Ari Virtanen kertoo.

– Olemme pystyneet suorittamaan tehtävän, jonka saimme. Ei ole ollut ongelmia, hän lisää.

Se, kuinka kauan suomalaispelastajat Ruotsissa ovat, ei ole vielä selvillä. Kriisinhallintakeskuksen valmiussuunnittelija Jukka Räsänen kertoo, että avustamisen kesto riippuu monesta asiasta.

– Seuraamme muun muassa Ruotsin turvallisuusvirasto MSB:n raportteja ja säätä. Sade helpottaa sammutustyötä, mutta ukkonen voi jopa vaikeuttaa sitä sytyttämällä uusia palopesäkkeitä. Henkilöstöä tarvitaan myös jälkivartiointiin.

Vaikka sammutustyön tekeminen ei poikkea totutusta, Ruotsin-keikka jää pelastajien mieleen.

– Maastopalon sammuttaminen on tavallista, mutta tämä suuruusluokka on Suomen mittapuussa aivan valtava, Virtanen kuvailee.

Hän kertoo, ettei suomalaisia pelastajia väsytä.

– Olemme tauottaneet työskentelyn niin, ettei työ ole uuvuttanut.

Suomen joukkue ei väsy jatkossakaan, sillä suurin osa henkilöstöstä vaihdetaan. Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta lähtenyttä ryhmää odoteltiin perille Ljusdaliin Keski-Ruotsiin noin kello kymmeneltä maanantaina illalla. Koko Oulu-Koillismaan 12-henkinen kokoonpano vaihdetaan.

Lapin pelastuslaitoksen kahdeksan hengen ryhmä vaihtuu tiistaina. Pohjois-Savosta Ruotsiin matkustaneen kuuden pelastajan vaihto tapahtuu näillä näkymin perjantaina.

Kotiin lähtevät suomalaiset olivat sammutusvuorossa maanantai-iltaan saakka

Ennen tien päälle lähtemistä on levättävä työvuoron jälkeen.

Suomesta lähteneillä oli mukana ruokaa viikonlopun tarpeisiin. Nyt pelastajien muonituksen hoitaa Ruotsin turvallisuusvirasto.

– Juuri saapui kuljetusautolla ateria, Ari Virtanen kertoo.

Ilmatieteen laitosennustaa Keski-Ruotsiin lähipäiviksi paikallisia sade- ja ukkoskuuroja. Niitä on maastopaloalueilla ollut jo viikonlopun aikana.

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat