Lounais-Häme

"Nuoren mielipide on yhtä tärkeä kuin aikuisen"

Tammikuussa toimintansa aloittava Kanta-Hämeen nuorisovaltuusto on saanut ensimmäisen puheenjohtajansa humppilalaisesta Minja Sulosesta.

Sulonen toimii myös Humppilan nuorisovaltuuston puheenjohtajana.

Sulosen uusi pesti on siinä mielessä kiinnostava, että hänen pitää johtaa prosessia, jossa luodaan kokonaan uudenlainen maakunnallinen nuorisovaltuusto. Vastaavanlaista ei ole koskaan aiemmin ollut Suomessa. Kokeiluun on lähtenyt mukaan Kanta-Hämeen lisäksi kaksi muutakin maakuntaa.

-Eihän tällaista projektia voi yksin tehdä. Toteutamme tämän yhteistyössä puheenjohtajiston ja muiden nuorisovaltuustoon kuuluvien kanssa, Sulonen sanoo.

Sulonen on kuitenkin se, joka johtaa valtuuston kokouksia ja nuijii päätöksiä.

Maakunnalliset nuorisovaltuustot toimivat samoin periaattein kuin kuntien valtuustot. Kokous etenee esityslistan mukaisesti, ja jos valtuusto ei ole jostakin yksimielinen, asiasta äänestetään.

-On todella hienoa, että pääsen konkreettisesti oppimaan päätöksenteon perusteita ja tapoja. Haluaisin jonakin päivänä toimia Humppilan kunnanvaltuutettuna, joten puheenjohtajan tehtävä tarjoaa erinomaista harjoitusta.

Nimenomaan oppiminen, halu vaikuttaa sekä kiinnostus politiikkaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan saivat Sulosen lähtemään mukaan aikoinaan Humppilan nuorisovaltuustoon. Maakunnallinen yhteistyö vie vaikutus- ja oppimismahdollisuudet vielä askelta pidemmälle.

-Nuorisovaltuustossa oppii ottamaan huomioon kaikenlaiset näkökulmat ja tekemään päätöksiä yhteisistä asioista yhdessä. Ne ovat tärkeitä taitoja.

Sulosen henkilökohtainen tavoite valtuustossa on vaikuttaa nuorten itseluottamukseen ja innostukseen ottaa kantaa yhteisiin asioihin.

Sulonen muistuttaa, että nuorten ääni on yhtä tärkeä kuin aikuisen. Nuoret eivät kuitenkaan usein ymmärrä tätä, koska aikuiset jatkuvasti lynkkaavat heitä.

-Nuoret ovat oikeasti fiksuja ja heillä on paljon hyviä ideoita. Jostain syystä aikuiset eivät vain suostu näkemään tätä.

Sulonen on huomannut, että joskus nuorten mielipiteillä ei tunnu olevan yhtä paljon merkitystä kuin aikuisten. Jos nuori toivoo kotipaikkakunnalleen vaikka lisää harrastusmahdollisuuksia, hänen mielipiteensä ei saa samaa arvoa kuin aikuisten toiveet.

-Moni aikuinen pitää kaikkia nuoria ongelmanuorina, vaikka kukaan ei ole pelkästään ongelmanuori. Aikuisten asenne latistaa nuorten halua vaikuttaa yhteisiin asioihin ja osallistua politiikkaan. Toivonkin, että nuoret rohkaistuisivat ja uskaltaisivat tuoda oman äänensä kuuluviin, Sulonen muotoilee. FL

Uusimmat