Lounais-Häme

Nuutajärvi-päivässä kiteytyy kylän voima

Yhdessä tekemistä, sitä Nuutajärvi on muotoilija Anu Penttiselle. Penttiselle Nuutajärvi on kuitenkin paljon muutakin.

-Se on enemmän kuin asuinpaikka tai työpaikka, se on mielentila.

Nuutajärvellä työskentelevä ja asuva Penttinen kiinnittyi kylään vielä voimakkaammin, kun sunnuntaina ovensa avasi Kahvila + Keittiö Sylvi.

-Säätiö pyysi minua suunnittelemaan, miten lasikylän palveluvalikoimaa voidaan täydentää. Tässä tehtävässä pääsin yhdistämään kahta itselleni tärkeää asiaa, visuaalisuutta ja ruokaa.

 

Penttinen kertoo aina suhtautuneensa ruuanlaittoon intohimoisesti. Päästessään keittiömestari Markus Aremon keittiömestarikurssille, ei hänellä ollut suurempaa suunnitelmaa.

-En ajatellut perustavani ravintolaa. Palaset kuitenkin loksahtivat paikoilleen, ja tässä ollaan.

Sylvin avajaisia vietettiin sunnuntaina Nuutajärvi-päivän yhteydessä. Tungos oli heti avaamishetkellä ja myöhemminkin päivän aikana melkoinen.

-Minä olen täällä lähinnä meidän kokin apulaisena. Olen suunnitellut ravintolan konseptin ja vision. Kesän aikana olen täällä varmaankin päivittäin, mutta lasiakin pitäisi ehtiä tekemään.

 

Sylvissä tarjottava ruoka tulee olemaan jotakin kotiruuan ja fine diningin välimaastosta. Penttinen haluaa annosten olevan ronskeja ja rouheita, mutta kauniita.

-Suunnitelmissa on järjestää muun muassa teematorstaita, jolloin saa pitsaa ja burgereita, keittiömestari-illallisia ja brunsseja, Penttinen kaavailee.

Tärkeää Penttiselle on myös raaka-aineiden laadukkuus. Penttinen on pitänyt kuusi vuotta omaa kesäkahvilaa, joten myös kahvilatuotteisiin panostetaan. Leivät leivotaan itse ja tarjotaan tuoreina.

Penttinen toimi ravintolakiireidensä ohessa myös 41. kertaa järjestetyn Nuutajärvi-päivän avaajana. Avaussanoissaan Penttinen totesi päivässä kiteytyvän Nuutajärven kylän voima.

 

Nuutajärvi-päivässä avattiin myös Nuutajärven Galleria Osuuskunta Nugon kesänäyttely Sydämen puolella. Näyttelyssä teemana ovat korut ja kunniamerkit. Näyttely on auki päivittäin elokuun 26. päivään saakka.

Vantaalaiset, Urjalankylän kesäasukkaat Seija ja Hannu Venho kiertelivät näyttelyä yhdessä ystävänsä Pekka Heinosen kanssa. Kolmikolle Nuutajärvi on tuttu paikka. Myös Nuutajärvi-päivään he ovat osallistuneet monena vuonna.

-Aina, jos vain olemme tähän aikaan vuodesta Suomessa. Hiukan jännitin, tuleeko Nuutajärvi-päiviä vielä, kun omistuspohjassa on tapahtunut muutoksia. Mutta onneksi tuli, Hannu Venho sanoo.

 

Venhot eivät tunnustaudu intohimoisiksi lasinkerääjiksi, mutta kotoa kyllä löytyy käyttölasin lisäksi myös sisustuslasia.

-Lasi on niin älyttömän kaunis, ja elävä materiaali. Lasin hauraus tuntuu välillä erikoiselta, kun näkee, mitä kaikkea siitä voikaan tehdä, Hannu Venho miettii.

Nuutajärveltä pariskunta on hankkinut lasia paitsi omaan käyttöönsä, myös lahjaksi. Opiskelijoiden töistä on toisinaan löytynyt uniikkia taidelasia käypään hintaan.

Pekka Heinonen pitää tärkeänä, että lasikylän kaltaiset paikat säilyvät ja pysyvät elävinä. Samaa mieltä on Hannu Venho.

-Muutenhan elämä olisi pelkkää puristelasia. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic