Lounais-Häme

Nyt on otolliset olosuhteet sinilevien kasvulle

Sinilevää on esiintynyt paikoin runsaasti uimavesien lämmittyä. Forssan seudulla on toistaiseksi yksi varmistettu sinilevähavainto Linikkalanlammista.

Uimarit totesivat torstaiaamuna jotain levää myös Forssan Mäkilammista, mutta terveystarkastaja Anu Vähämäki ei perjantaina levää enää havainnut.

-Jos on kova sade ja tuuli, esiintymä hajoaa hyvin nopeasti.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ympäristöterveydenhuolto kävi viimeksi havainnoimassa EU-uimarannat 25. kesäkuuta, jolloin Linikkalanlammin uimavedestä löytyi vähäisessä määrin sinilevää eli syanobakteereja.

Sinilevähavainnosta ilmestyi hetimmiten tiedote rannan lisäksi sekä FSHKY:n nettisivustolle että Forssan kaupungin ja Hykyn facebook-sivuille.

Pienillä uimarannoilla näytteenotto oli viimeksi 19.–20. kesäkuuta, jolloin sinilevää ei tavattu. Järvivedet ovat olleet muutenkin uintikunnossa.

-Katsomme sinilevät näytteenottojen yhteydessä ja yleisövihjeiden perusteella, toteaa Vähämäki.

-Kun yleisövinkki tulee, menemme katsomaan ja varmistamaan tilanteen.

Lisäksi kuntien uimarannoilla käy rantojen kunnosta huolehtivaa henkilökuntaa, joka voi ilmoittaa havaintonsa ympäristöterveydenhuollolle.

Yleensä silmämääräinen tarkastus riittää. Sinilevänäytteen myrkyllisyyden analysointi vaatii näytteen lähettämistä laboratorioon ja kestää muutaman päivän.

Yli puolet sinileväesiintymistä on myrkyllisiä, joten esiintymiä on lähtökohtaisesti syytä varoa.

Selvästi vihreäksi värjäytyneessä vedessä ei pidä uida. Jos vedessä näkyy pieniä määriä sinilevähippuja, siinä voi uida, kunhan peseytyy sen jälkeen hyvin.

Pieniä lapsia ja lemmikkieläimiä ei pidä päästää sinileväiseen rantaan, jotteivät niele leväpitoista vettä. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää pesu-, tiski- tai löylyvetenä eikä kasvimaan kasteluvetenä. Sinilevän eli syanobakteerien myrkyt eivät häviä vedestä keittämällä.

Sinileväpitoinen vesi voi aiheuttaa altistuneelle allergisia oireita, kuumetta ja pääsärkyä.

Forssan seudulla on kaksikymmentä yleistä uimarantaa ja Somerolla kahdeksan, joiden veden laatua hyvinvointikuntayhtymän ympäristöterveydenhuolto tarkkailee säännöllisesti uimakauden 15.6.–31.8. aikana.

Isommista eli EU-uimarannoista uimavesi tutkitaan kesällä neljä kertaa aistinvaraisesti sekä laboratoriotutkimuksin (Enterokokit ja E.coli –bakteerit). Aistinvaraisesti uimavesi tarkastetaan sinilevien, öljymäisten jätteiden sekä kelluvien roskien varalta. Muista yleisistä uimarannoista tutkimukset tehdään uimakaudella vähintään kolme kertaa.

Tutkimustuloksia on nähtävissä myös Hykyn nettisivuilla uimavesiosiossa.

EU-rantoja ovat Forssassa Linikkalanlammin uimaranta, Tammelassa Saaren kansanpuiston Suujärven ja Kuivajärven uimarannat sekä Somerolla Nummijärven uimaranta ja Salkolanjärven uimaranta. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat