Oikeuden pakoilijat kuormittavat käräjäoikeuksia – Kanta-Hämeen KO:n laamanni: "Se on oikeasti aika helppoa"

Oikeuden pakoilu hidastaa merkittävästi käräjäoikeuksien toimintaa, aiheuttaa turhaa ja moninkertaista työtä ja kasvattaa yhteiskunnan maksutaakkaa.

Viime vuosina lähes joka neljäs käräjäistunto on peruuntunut, useimmiten syytetyn katoamistemppuun. Kanta-Hämeen käräjäoikeus sijoittuu vertailussa käräjäpiirien keskikastiin, valtakunnallisen keskiarvon tuntumaan.

– Pahin tilanne on se, kun kaikki muut odottavat jo salissa kravatit kaulassa eikä vastaaja vain saavu paikalle, sanoo Kanta-Hämeen käräjäoikeuden laamanni Petteri Palomäki.

– Välillä käy niin, että istuntopäivä on sovittu ja kaikki todistajat ja asianomistajat tavoitettu ja kutsuttu, mutta hieman ennen käsittelyä huomataankin, ettei vastaajaa ole saatu haastetuksi.

Kanta-Hämeessä viime hetken peruuntumisia sattuu vähänlaisesti, mutta isommissa käräjäoikeuksissa – varsinkin Helsingissä – ne ovat alituinen murhe.

Perusongelma on selvä.

– Jos joku haluaa pakoilla, se on oikeasti aika helppoa, Palomäki toteaa.

Taktisen ”kuurupiilon” vuoksi monien rikosten puiminen jumittaa tuomioistuimissa vuosikausia. Pahimmassa tapauksessa syylliset pääsevät lopulta kokonaan pälkähästä.

Järjestelmä suorastaan kannustaa pakoiluun. Yksi syy siihen on rikostuomioiden kasaantumisen ”paljousalennus”.

– Kun tekee paljon rikoksia ennen ensimmäistä käsittelyä, niistä tuleva mukautettu rangaistus on lievempi verrattuna siihen, että ne kaikki käsiteltäisiin yksitellen, Palomäki sanoo.

Toinen kannustin on rikosten vanheneminen.

Jos vastaajaa ei ole onnistuttu haastamaan, rikos vanhenee ennemmin tai myöhemmin. Mitä vähäisempi rikos, sitä nopeammin se vanhenee, nopeimmillaan kahdessa vuodessa. Murha ei vanhene koskaan.

Tämän vuoksi pakoilijat välttelevät yleensä aktiivisesti jo haasteen vastaanottamista.

Osa häipyy vähin äänin ulkomaille. Eri maiden viranomaisten ylikansallisesta yhteistyöstä huolimatta kadonneen tavoittaminen on useimmiten vaikeaa.

– Rikokset vanhenevat myös haastamisen jälkeen, mutta silloin vanhenemisajat ovat olennaisesti pidempiä.

Pakoilun vuoksi monet asiat joudutaan tekemään moneen kertaan.

– Jo siinä on iso työ, että käräjäsihteeri kutsuu kaikki ihmiset uudestaan paikalle, Palomäki sanoo.

Asianajajat laskuttavat ajastaan normaalisti, vaikka tulisivat paikalle turhaan, ja valmistautuvat myöhemmin uudemman kerran samaan oikeudenkäyntiin.

Asianomistajat ja todistajat joutuvat puolestaan raivaamaan itselleen vapaata aikaa uudelle istunnolle.

– Tuomioistuimet saavat välillä moitteita pitkistä käsittelyajoista. En väitä, etteikö omassa työssämmekin olisi parannettavaa, mutta kyllä pakoilulla on suuri vaikutus tähän asiaan, Palomäki huomauttaa.

Poissaoloilla ja tavoittamattomuudella kikkailun todellista hintalappua ja kokonaishaittaa yhteiskunnalle on liki mahdotonta arvioida.

– Siitä voisi tehdä niin monenlaisia laskelmia. Ensin pitäisi määritellä, mikä kaikki lasketaan kustannukseksi. Kallista tämä on joka tapauksessa, Palomäki toteaa.

Oikeusministeriö pitää yllä tilastoja istuntojen toteutumisesta. Kustannuslaskelmia peruuntumisista ei ole tehty, ja karkeankin arvion haarukointi olisi ”melkoista veikkaamista”, vahvistaa erityisasiantuntija Ari Pajuniemi oikeusministeriöstä.

Rikosasioissa syytetyn haaste menee ensin haastemiehelle tiedoksiannettavaksi. Hän yrittää tavoittaa syytetyn ensin yhteydenottopyynnöllä tai soittamalla. Ellei se onnistu, haastemies lähtee liikkeelle ja käy muun muassa pimpottamassa etsittävän ovikelloa.

– Kun ihmistä ei ole tämänkään jälkeen tavoitettu, käräjäoikeus antaa poliisille etsintäkuulutuspyynnön haastamista varten. Kun poliisi sitten törmää henkilöön jossain, järjestelmä ilmoittaa, että hänelle on annettava haaste tiedoksi, Palomäki kertoo.

– Läheskään kaikkia ei silti tavoiteta, ainakaan nopeasti.

Syytettyä ei pääsääntöisesti voi määrätä noudettavaksi, ellei häntä ole kertaalleen kutsuttu oikeuteen.

Oikeutta pakoilevat toisinaan myös todistajat. He saattavat esimerkiksi pelätä kostoa.

– Heidätkin määrätään noudettaviksi, jos todistajaa tai asianomistajaa on pakko kuulla.

Vastaaja, jonka arvioidaan pakoilevan oikeutta, voidaan myös määrätä ennakkonoutoon.

– Siinäkin on tämä tietynlainen edeltäkäsin tuomitsemisen ongelma. Ja listojen tekemistä tällaisista henkilöistä on kai pidetty tietosuojankin kannalta ongelmallisena, Palomäki sanoo.

Palomäen mielestä käräjäoikeuskäsittelyjen tehostamiseksi tulee käyttää entistä hanakammin kaikkia keinoja, joilla tyhjäkäyntiä voidaan välttää.

– Omalta osaltani pyrin pitämään tästä huolta.

– Jos vastaaja jää pois pätevästä esteestä ilmoittamatta, hänet pitää heti etsintäkuuluttaa ja määrätä kiinniotettavaksi eikä vain antaa ainakaan kevein perustein uutta sakkouhkaa tai vain siirtää käsittelypäivää. Tällainen henkilö tuskin tulee seuraavallakaan kerralla paikalle vain uhkasakkoa korottamalla.

Poliisin nappaama syytetty päästetään yleensä takaisin vapaalle jalalle, jollei oikeudenkäyntiä ehditä järjestää viidessä päivässä.

– Haluan painottaa, että oikeudenkäynnin karttaminen on vangitsemisen peruste. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tällainen henkilö pitäisi mieluummin vangita kuin päästää vapaaksi. Silloin muiden kutsumiseen ja oikeudenkäynnin järjestämiseen jäisi riittävästi aikaa, Palomäki sanoo.

Helpointa pakoilijan on kadota pääkaupunkiseudun ihmisvilinään.

– Toinen ääripää ovat Kainuun tapaiset alueet, joissa yhteisöllisyys on vielä vahvempaa ja ihmisten liikkeet tiedetään.

Lievissä rikoksissa tyhjäkäyntiä on vähentänyt kirjallisen menettelyn yleistyminen.

– Jo varmaan 30–40 prosenttia rikosasioista ratkaistaan niin, ettei ketään kutsuta paikalle. _FL