Oikeus: Nuori kaksikko murhasi keväällä Lappeenrannassa ikätoverinsa ja hävitti ruumiin polttamalla – molemmat mielentilatutkimukseen

Lappeenranta
23.11.2018, 15:28

Kotimaa

Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoi tänään antamassaan välituomiossa, että 20-vuotias mies ja 20-vuotias nainen murhasivat ikätoverinsa keväällä Lappeenrannassa. Kummankin mielentila määrättiin tutkittavaksi ennen lopullisen tuomion julistamista. He vaativat mielentilaan pääsyä itse.
Uhrin ruumis löytyi toukokuussa hiiltyneenä auton takakontista Lappeenrannan Lauritsalan venesatamasta.
Kaksikko oli lähtenyt uhrin kanssa liikenteeseen tämän autolla. 20-vuotiaan uhrin kimppuun hyökättiin autossa, ja hänet siirrettiin auton takakonttiin. Pahoinpitelemällä mieheltä saatiin pankkikortin tunnusluku, jonka jälkeen tuomitut murhasivat miehen.
Vainajaa oli pahoinpidelty raa’asti jo ennen surmaamista. Vainajasta löytyi yli 30 pistohaavaa, jotka olivat rintakehän ja vatsan alueella. Oikeus katsoo, että kaksikko teki veriteon vakaasti harkiten ja erityisellä raakuudella ja julmuudella.
Kaksikkoa syytettiin murhan lisäksi törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä ryöstöstä, hautarauhan rikkomisesta, vahingonteosta ja lievästä maksuvälinepetoksesta. Oikeus katsoi heidän menetelleen kaikissa syytekohdissa syytteessä kuvatulla tavalla.

Selaushistorian mukaan toinen haki tietoa ihmisen tappamisesta

Kirjallisina todisteina tapauksessa esitettiin muun muassa syytettyjen puhelinten selaushistoriaa. Ennen veritekoa toinen syytetyistä oli muun muassa tehnyt haun “sairaimmat murhaajat ikinä” ja vieraillut sivustolla, jolla käsiteltiin ihmisten tappamista ja sen tuottamaa mielihyvää.
Toinen syytetyistä on teon jälkeen hakenut puhelimellaan tietoa muun muassa rikoskumppanuudesta ja dna:n hävittämisestä auto upottamalla.

STT

Uusimmat