Lounais-Häme

Oikeuskansleri: Valtioneuvosto ei rikkonut lakia myöntäessään Patrialle vientiluvan Arabiemiirikuntiin

Helsinki
27.06.2018, 12:35

Kotimaa

Valtioneuvosto ei toiminut lainvastaisesti myöntäessään Patrialle vientiluvan Arabiemiirikuntiin, katsoo oikeuskansleri Tuomas Pöysti päätöksessään. Patrian ajoneuvoille ja varaosille myönnettiin vientilupa marraskuussa 2015. Tämän vuoden tammikuussa valtioneuvosto hyväksyi luvan voimassaolon jatkamisen toimittamattomien varaosien osalta, oikeuskansleri kertoo.
– Selvityksen perusteella vientilupapäätöstä valmisteltaessa on harkittu asekauppasopimuksen ja EU:n yhteisen kannan mukaisia seikkoja ja tehty puolustustarvikkeiden viennistä annetun lain mukaiset lausunnot. Valtioneuvosto ei siten ole menetellyt lainvastaisesti, päätöksessä sanotaan.
Päätöksessä huomautetaan, että oikeuskanslerin valvonta on oikeudellista.
– Laillisuusvalvonnan keinoin ei lähtökohtaisesti voida puuttua ulko- ja turvallisuuspoliittiseen harkintaan, ellei harkintavaltaa ole käytetty ilmeisen väärin.

YK: Jemenissä on maailman pahin humanitaarinen kriisi

Vaikka lakia ei rikottu, oikeuskansleri sanoo tammikuun päätöksen olevan altis kritiikille, sillä Arabiemiirikunnat on osallistunut Jemenin konfliktiin ja olosuhteet Jemenissä ovat vaikeutuneet. Oikeuskansleri toteaa lisäksi, ettei saadusta selvityksestä ilmene, miten yksityiskohtaisesti valmistelussa on arvioitu Jemenin tilannetta YK:n ihmisoikeustoimikunnan ja muiden YK:n raporttien perusteella.
YK:n mukaan Jemenissä on käynnissä maailman pahin humanitaarinen kriisi. Yli 22 miljoonaa jemeniläistä tarvitsee humanitaarista apua, ja 8,4 miljoonaa heistä näkee nälkää. Tänä vuonna Jemen pääsi YK:n mustalle listalle maista, joissa toimii lasten oikeuksia rikkovia aseellisia ryhmiä.

“Epääminen olisi johtanut Patrian kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen”

Arabiemiirikuntien osallistuminen Jemenin konfliktiin ja Jemenin humanitaarisen tilanteen vaikeutuminen olivat oikeuskanslerin mukaan puolustus- ja ulkoministeriön tiedossa, kun lupa myönnettiin Patrialle tammikuussa. Puolustusministeriön mukaan luvan myöntämisessä oli kyse aiemman luvan mukaisten toimitusten loppuunsaattamisesta.
– Myönteiseen päätökseen on selvitysten perusteella vaikuttanut se, että varaosaviennin epääminen olisi johtanut Patrian kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen ja mahdollisesti sopimusrikkomuksiin, päätöksessä sanotaan.
Oikeuskanslerin mukaan nämä seikat voitiin ottaa kokonaisharkinnassa huomioon.

Norjalaislehti uutisoi Patrian ajoneuvosta Jemenin sodassa

Norjalainen Verdens Gang -lehti kertoi tammikuussa, että suomalaisen Patrian valmistama panssariajoneuvo on nähty Jemenin sodassa. Lehti on julkaissut verkossa videoklipin, jossa on AMV 8×8 -tyyppinen ajoneuvo Arabiemiraattien lipun alla.
Patria on myynyt 40 miehistönkuljetusvaunua Arabiemiraatteihin, joka on liittynyt sotaan Jemenin huthikapinallisia vastaan.
Patrian liiketoimintajohtaja Mika Kari vahvisti Verdens Gangin haastattelussa, että kyseessä on Patrian valmistama ajoneuvo. Vaunut myytiin ilman aseistusta. Videolla näkyy, että ajoneuvossa on varustuksena konekivääri.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat