Lounais-Häme

Oikeusministeri Sessionsin ero voi vaarantaa Venäjä-tutkinnan

Washington
07.11.2018, 22:40

Ulkomaat

Yhdysvaltojen oikeusministerin Jeff Sessionsin ero voi vaarantaa erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnan. Sessions jätti eropyyntönsä välivaalien jälkeisenä päivänä keskiviikkona ja kirjoitti erokirjeessään lähtevänsä presidentti Donald Trumpin pyynnöstä.
Trump oli jo pitkään suhtautunut Sessionsiin avoimen vihamielisesti, ja Yhdysvaltojen politiikkaa tiiviisti seuraavat osasivat odottaa tämän joutuvan lähtemään välivaalien jälkeen. Oikeusministeri joutui presidentin epäsuosioon heti virkakautensa alkuvaiheessa, kun hän jääväsi itsensä Venäjä-tutkinnasta.
Alun perin liittovaltion poliisin FBI:n aloittamassa tutkinnassa on tarkoitus selvittää, tekikö Trumpin kampanjaväki lainvastaista yhteistyötä Venäjän kanssa auttaakseen Trumpin vaalivoittoon.

Venäjä-tutkinnan vastuuhenkilö vaihtuu

Sessions jääväsi itsensä jäätyään kiinni kongressille valehtelusta vaalikampanjan Venäjä-kuvioihin liittyen. Hän oli sanonut kongressille, ettei ollut tavannut Venäjän edustajia vaalikampanjan aikana, mutta myöhemmin tuli julkisuuteen, että hän oli tavannut Venäjän suurlähettilään useita kertoja.
Sessions oli ensimmäinen Trumpille tukensa antanut senaattori ja kampanjoi tämän puolesta toissa vuoden vaaleissa.
Sessionsin jäävättyä itsensä vastuu Venäjä-tutkinnasta siirtyi apulaisoikeusministeri Rod Rosensteinille, joka kasvatti tutkinnan laajuutta ja painoarvoa merkittävästi nimittämällä erikoissyyttäjän asiaa penkomaan. Rosenstein antoi Muellerille tehtäväksi tutkia paitsi vaalikampanjan Venäjä-kytköksiä myös sitä, syyllistyikö Trump oikeuden häiritsemiseen, kun hän erotti FBI:n johtajan James Comeyn. Lisäksi hän antoi tälle laajat valtuudet tutkia kaikkia rikoksia, jotka mahdollisesti kävisivät ilmi tutkinnan yhteydessä.
Sessionsin seuraaja ei ole Sessionsin lailla jäävi olemaan vastuussa tutkinnasta, joten Sessionsin potkut antavat Trumpille mahdollisuuden valita, kuka tutkintaa vastedes valvoo. Moni pelkää seuraajan haittaavan tutkintaa kaikin laillisin keinoin kuten vähentämällä tutkinnan rahoituksen minimiin.

STT

Kuvat:

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic