Lounais-Häme Kanta-Häme

Oireettomalla potilaalla todettiin koronavirustartunta Kanta-Hämeen keskussairaalassa

Muista syistä hoidossa olleelta oireettomalta potilaalta otettiin positiivinen COVID-testitulos.
Kanta-Hämeen keskussairaalan potilaalla todettiin koronavirustartunta. Sairaalasta muistutetaan, että epidemia ei ole ohi.

Kanta-Hämeen keskussairaalan potilaalla todettiin keskiviikkona koronavirustartunta. Potilaalla ei ollut koronaan viittaavia oireita. Epäily tartunnasta tuli muista syistä, ja testitulos varmistui positiiviseksi kahdessa tunnissa.

Sairaalaan meneminen on yhä turvallista, sillä käytössä on aktiiviset turvatoimet.

Keskussairaala aloitti varotoimet heti. Koronavirukselle altistui kaksi potilasta ja sairaalan henkilökuntaa, ja he ovat karanteenissa. Lisäksi potilaan lähipiiri on karanteenissa, ja muu tartuntaketju on selvitetty.

Keskussairaala haluaa muistuttaa, ettei koronaepidemia ole ohi. Sairaalassa käyntejä ja vierailuja täytyy edelleen rajata riskiarvion mukaan.

Oireellisten taudinkantajien tunnistaminen on keskussairaalan mukaan hyvällä tasolla. Riskejä leviämiseen alennetaan rajaamalla kontakteja hengitystieoireisten päivystyksessä ja osastoilla. Potilaita, joilla epäillään tartuntaa, hoidetaan korkean tason suojainkäytöllä.

Oireettomat viruksen kantajat voidaan tunnistaa vain valppaalla riskitekijöiden seuraamisella. Tarttumista estetään edelleen kaikille kuuluvilla turvatoimilla kuten turvaväleillä, käsihygienialla ja suojaintenkäytöllä sairaalassa.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti keskiviikkona, ettei maakunnassa ole viimeisen viikon aikana todettu uusia tartuntoja. Kanta-Hämeessä on epidemian aikana kirjattu yhteensä 117 tartuntaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi torstaina, että koronavirusepidemia on Suomessa rauhoittunut. Viikoittain ilmoitettavat tapausmäärät ovat jatkaneet laskuaan. Tällä hetkellä arvioitu tartuttavuusluku on 0,40–0,75. FL

Uusimmat

Näkoislehti

7.7.2020

Fingerpori

comic