Lounais-Häme

Ojala hävisi Kinnuselle kotikentällään

Yleisurheilun elokuisiin EM-kisoihin valmistautuvat Aleksi Ojala ja Jarkko Kinnunen kisailivat lauantaina Urjalassa harvinaisemmalla sprinttimatkalla 5 000 metrin ratakävelyssä, joka oli kansallisen kävelycupin osakilpailu.

Ensimmäistä kertaa urallaan kotikentällään Urjalan urheilukentällä kilpaa kävelleeltä Ojalalta odotettiin voittoa, mutta Jalasjärven Jalasta edustava kokeneempi Kinnunen kiri viimeisellä kilometrillä ohi ja voitti ajalla 20.08,47. Ojala paransi pari vuotta vanhaa ennätystään parikymmentä sekuntia aikaan 20.19,13.

Ojala lähti heti karkuun ja hankki parhaimmillaan lähes 50 metrin johdon. Ojala käveli ensimmäiset kilometrit neljän minuutin kilometrivauhtia ja paineli puoliväliin vauhdilla, jolla Cooperin testissä syntyisi noin 3000 metrin tulos.

Kinnunen kavensi välillä eroa, kunnes Ojala palautti sen taas reilummaksi. Kinnunen aloitti kirinsä viimeisellä kilometrillä ja ohitti Ojalan 600 metriä ennen maalia, jossa eroa oli kolmisenkymmentä metriä.

 

Ojala antoi viimeksi kaksi vuotta sitten kävelemästään ratavitosesta itselleen arvosanaksi kasin.

– Torstainen 40 kilometrin harjoitus tuntui vielä, urjalalainen tokaisi.

Ojala kilpailee ennen EM-kisoja enää kolme kertaa: kesäkuussa Espoon kisan sekä SM-maantiekävelyn ja heinäkuussa Kalevan kisoissa. Niihin Ojala tulee Italian vuoristoleiriltä.

 

Kuutisenkymmentä kävelijää keränneet Urjalan kilpailut olivat myös Hämeen pm-kisat. Urjalan Urheilijoille tuli kolme piirinmestaruutta, kun Aleksi Ojalan lisäksi mestareiksi kävelivät 12-vuotiaissa Mici Ojala ja 17-vuotiaissa Elli Maunuksela. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic