Lounais-Häme

Olli Saarenmaa siirtyy Vammalasta Rovaniemelle

Koijärven Kunnon kasvatti Olli Saarenmaa siirtyy Suomen mestaruuden voittaneesta Vammalan Lentopallosta rovaniemeläiseen Perungan Poikien joukkueeseen, joka pelaa liigassa Team Lakkapään nimellä.

19-vuotias tammelalainen pelasi Vammalassa neljä kautta pääosin junioreissa ja seuran kakkosjoukkueessa miesten Ykkössarjassa. Saarenmaa lukeutui kuluneella kaudella VaLePan viidentoista pelajan liigarinkiin, mutta ei pelannut Mestaruusliigassa yhtään ottelua. Suomen cupissa hän pelasi yhden pelin, mutta pääosin kausi eteni VaLePan kakkosjoukkueessa Ykkössarjassa.

Team Lakkapää sijoittui viime kaudella Mestaruusliigassa neljänneksi hävittyään pronssipelin Sampo Volleylle.

Saarenmaa lähtee Rovaniemelle kehittymään ja hakemaan pelikokemusta Mestaruusliigasta.

– Rovaniemellä saan hyvää treeniä hyvässä joukkueessa. Uskon että pääsen myös pelaamaan Lakkapään liigajoukkueessa, Saarenmaa tuumii.

Saarenmaa tavoittelee peliaikaa yleispelaajana, jossa hän arvioi nostamisen tärkeimmäksi kehityskohteeksi.

Heinäkuun lopulla Rovaniemelle muuttava Saarenmaa on aloittamassa syksyllä myös kaksivuotisen liikunnanohjaajakoulutuksen. FL

Uusimmat