Lounais-Häme

Olosuhteet "täydelliset" lähipäivinä Thaimaan luolapoikien pelastamiseksi

Mae Sai
07.07.2018, 14:27

Ulkomaat

Thaimaassa luolastoon jumiin jääneet pojat saivat lauantaina toivoa pelastumisesta. Olosuhteet ryhmän saamiseksi ulos ovat lähipäivinä “täydelliset” ennen kuin uusien sateiden odotetaan alkavan, kertoi pelastustöitä johtava kuvernööri Narongsak Osottanakorn lauantaina.
Jos pelastusyritys kuitenkin viivästyy, poikia saattaa uhata luolan hiilidioksidipitoisuuden nousu.
Painetta pelastusoperaatioon on tuonut myös se, että ryhmän luolan ilman happipitoisuus alkoi vähentyä uhkaavasti. Pelastajat kuitenkin onnistuivat vetämään poikien luolaan yhteyden, jota myöten heille pumpataan ilmaa. Luolaan on myös toimitettu ylimääräisiä happipulloja.

Valmentajaa syytetty ja kiitetty

Loukkoon jääneiden auttamiseksi alkoi lauantaina yllättäväksi luonnehdittu hanke: luolaston yllä olevaan vuorenkylkeen porataan yli sata reikää.
Jotkut rei’istä ovat jopa 400 metriä syviä. Pakotien luomiseksi ei kuitenkaan ollut lauantaina osuttu siihen luolaan jossa pojat ovat.
– Poraajilla ei ole teknologiaa, jolla pystyttäisiin tarkasti paikantamaan, missä pojat ovat. Arviomme mukaan he ovat 600 metrin syvyydessä, kuvernööri lisäsi.
Uudenlaista pelastustapaa päätettiin kokeilla siltä varalta, että vesi tulvii myös jalkapallojoukkueen poikien pakopaikkaan, eikä heitä saada tuotua turvaan sukeltamalla veden alle jääneiden käytävien kautta.
Poikien jalkapallovalmentaja on esittänyt anteeksipyynnön näiden vanhemmille. Luolassa poikien kanssa jumissa oleva valmentaja lähetti anteeksipyyntönsä lapulla, jonka sukeltaja kuljetti ulos luolasta perjantaina.
– Kaikille vanhemmille, lapset voivat edelleen hyvin. Lupaan pitää heistä erittäin hyvää huolta, valmentaja sanoi Thaimaan laivaston julkaisemassa viestissä.
25-vuotiasta valmentajaa on sekä kiitelty että arvosteltu sosiaalisessa mediassa. Jotkut ovat kritisoineet valmentajaa siitä, että hän suostui viemään pojat luolaan monsuunikaudella. Kiitosta hän on puolestaan saanut siitä, että hän auttoi lapsia selviytymään pimeässä luolassa yhdeksän päivän ajan ennen kuin heidät löydettiin.

Pitkä sukellus

Chiang Rain maakunnan kuvernööri Osottanakornkertoi eilen, että luolassa olevat pojat ovat jo oppineet sukeltamista. Pelastussuunnitelmaa piti hänen mukaansa kuitenkin vielä testata.
Paitsi hyvissä olosuhteissa, pelastusoperaatio aloitettaneen myös silloin, jos sateet taas yltyvät ja tilanne näyttää heikkenevän.
Pojat ovat varsin kaukana luolan suulta. Edestakainen matka onkaloon, jossa pojat ovat loukussa, kestää huippusukeltajiltakin jopa 11 tuntia.
12 poikaa ja heidän valmentajansa ovat olleet loukussa Tham Luangin luolastossa jo kaksi viikkoa.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi