Lounais-Häme

Omaishoitajille ehdotetaan palkkion sijasta palkkaa

Omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamisesta julkaistiin raportti. Yhdistäminen onnistuu paremmilla palveluilla, työelämän joustoilla ja poissaolojen korvaamisella sekä työttömyysturvasta huolehtimisella.
Onko niin, ettemme halua sekoittaa työtä ja muuta elämää? selvityksessä kysytään. Onko työpaikkojen kulttuurimme sellainen, että omaishoidon tarpeista ei voi puhua? Kuva: Ossi Ahola

Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittaminen ei ole helppo rasti. Se käy ilmi raportista, jonka selvityshenkilö Laura Kalliomaa-Puha laati sosiaali -ja terveysministeriölle.

Vaikeusastetta lisää tapausten moninaisuus. Omaishoitoperheiden tuen tarpeita on likimain yhtä paljon kuin perheitä. Myös työtehtävien ja työpaikkojen kirjo on vähintään yhtä suuri.

Pitkä poissaolo aiheuttaa vaikeuksia, jos omaishoitaja jää pois työelämästä ja palaa tai yrittää palata sinne myöhemmin takaisin. Työllistyminen voi olla hankalaa, eikä urakehitystä tai tulotasoa yleensä kurota kiinni.

 

Tarvitaan iso asennemuutos

Vastikään julkaistussa raportissa selvityshenkilö ehdottaa useiden keinojen joustavaa käyttöönottoa. Yhdellä tai kahdella patentilla yhteensovittamista ei voi ratkaista.

Laura Kalliomaa-Puha arvelee, että asian ydin on asennemuutos. Se on luultavasti pidempi ja hankalampi savotta kuin lakien uudistaminen.

Selvityksen mukaan Suomessa on jo paljon keinoja edistää kaiken ikäisten omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamista. Vain tietoa puuttuu.

Tietoa levittämällä omaishoidon tarpeita ymmärrettäisiin paremmin sekä kodeissa, työpaikoilla ja kunnissa että työvoimahallinnossa. Usein kysymys on myös siitä, ettei uusia lakeja ole viety käytäntöön.

 

Lomitusta ja valmennusta

Tilanteissa, joissa ansiotyö ei tule kyseeseen, Laura Kalliomaa-Puha ehdottaa selvitettäväksi mahdollisuutta maksaa täysipäiväisille työikäisille omaishoitajille palkkion sijasta palkkaa.

Muita ehdotuksia ovat muiden muassa sosiaalihuoltolain mukaisten lomitusten ja valmennusten ulottaminen muillekin kuin sopimushoitajille.

Kannatusta saa myös jo aiemmin ehdotettu ansiotyössä olevien omaishoitajien palkattomien vapaiden korvaaminen ansiosidonnaisella hoitorahalla.

Kun omaishoito loppuu yllättäen, omaishoitaja voi jäädä tyhjän päälle. Kalliomaa-Puhan mielestä se on epäoikeudenmukainen seuraus tärkeästä työstä. Siksi hän ehdottaa, että tuki loppuisi aikaisintaan kuukauden päästä omaishoidon päättymisestä.

Uusimmat