Lounais-Häme

Onko Forssa enää kiertotalouden edelläkävijä? Insinöörikoulutus on kaupungin vastaus

Kymmenen suomalaista kuntaa lähti mukaan Circwaste-hankkeeseen. Hanke on askel Fisu-verkostosta, jossa Forssakin on mukana.

Fisu on resurssiviisaiden kaupunkien verkosto, joka tavoittelee hiilineutraaliutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.

Circwaste on Kiertotalouden edelläkävijä -hanke, jossa mukana olevat kunnat ovat sitoutuneet viemään kiertotaloutta konkreettisesti eteenpäin.

 

MDI konsulttiyhtiön kehitysjohtaja Janne Antikainen totesi syyskuussa, että Forssan seutu on ollut edelläkävijä kiertotaloudessa, mutta muut kunnat ovat menneet ohi. Hän kaipasi jo konkreettisia toimia.

Forssan kaupunginjohtajan Jari Kesäniemen mukaan konkreettisia askelia on jo otettu.

-Forssassa alkoi juuri biotalouden insinöörikoulutus. Uskon, että opiskelijoiden ja paikallisten yritysten yhteistyöstä saadaan uusia piristysruiskeita koko maalle.

Myös Antikaisen toiveissa on, että yritykset ovat tosissaan mukana ja tulevat osaajat löytävät täältä työpaikkansa.

 

Uudessa hankkeessa on mukana kymmenen kuntaa, joista kuusi on myös Fisu-verkostossa. Uutena kuntana mukana on muun muassa Forssan entisen kaupunginjohtajan Sami Sulkon luotsaama Riihimäki.

Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Motiva valitsivat edelläkävijät parinkymmenen hakijakunnan joukosta. Valintaan vaikuttivat muun muassa kuntien tähän saakka toteutetut toimenpiteet kiertotalouden edistämiseksi.

Syke ja Motiva ovat myös Fisu-verkoston koordinoijia.

 

Forssan tekninen johtaja Antti Heinilä on ollut aktiivisesti mukana Fisu-verkoston tapaamisissa. Hän toteaa, että Fisu-verkosto riittää Forssalle.

-Forssa ei lähde hankkeisiin hankkeiden vuoksi. Fisu elää ja voi hyvin, Heinilä summaa.

Hänen mukaansa Forssan strategiassa ei ole tapahtunut muutosta. Järkivihreys on edelleen kaupungin strategian johtava teema.

Kesäniemi toteaa, ettei se kuitenkaan ole ainoa tukijalka, vaikka tärkeä onkin.

 

Heinilän mukaan uudessa hankkeessa keskitytään lähinnä jätemäärän vähentämiseen, mutta Fisu kattaa järkivihreyden laajemmin.

-Kaikki kunnat tekevät asiat omalla tavallaan. Ei nämä hankkeet ole yksittäisestä henkilöstä kiinni. Jotkut vain ovat kaikessa mukana.

Antikainen huomauttaa, että joskus hankkeisiin lähtö kaipaa näyttävää lipunkantajaa.

-Hankkeissa verkostoidutaan ja on hyvä tietää, kuka asian takana on, keneen voi olla yhteydessä.

Fisu-verkosto kokoontuu seuraavan kerran joulukuussa pohtimaan kahden uuden kunnan mukaanottoa hankkeeseen.

 

Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikön Tuuli Myllymaan mukaan Forssa ei edes hakenut mukaan uuteen hankkeeseen.

Muun muassa hankkeen tulokset ovat kuitenkin kaikkien kuntien käytettävissä.

-Kyse on yleishyödyllisestä julkisella rahoituksella toteutettavasta hankkeesta, Myllymaa selventää.

Hänen mukaansa kyse on ennemminkin profiloitumisesta. Siitä, miten näkyvä kunta haluaa olla. Kunnan- tai kaupunginjohtajan aktiivisuudella voi siis olla merkitystä?

-Kunnilla, jotka saavat näkyvyyttä on etulyöntiasema. Verkostossa voi profiloitua paremmin.

 

Myllymaan mukaan Forssan näkyvyys ei kuitenkaan ole hankkeesta kiinni. Se, että Forssa ei ole mukana uudessa hankkeessa ei ole kriittistä kaupungin järkivihreyden kannalta.

-Voivathan kunnan strategiat muuttuakin vuosien aikana.

Silti Myllymaa sanoo, että paras tilanne olisi, jos kunta olisi joka paikassa mukana, sillä verkostot ovat hyödyllisiä.

-Verkostoähkykin on mahdollista, Myllymaa myöntää. FL

 

Uusimmat