Lounais-Häme

Onko sillä iällä niin väliä?

Forssan Lehdessä oli sunnuntaina juttua opiskelijoiden 30 vuoden ikäerosta ja miten se näkyy luokkahuoneessa. Tulevaisuudessa eri-ikäiset opiskelevat yhä enemmän yhdessä.

Mutta miksi iästä tehdään yhä edelleen niin iso numero? Kaikki tietyn ikäpyykin ohittaneet tietävät, ettei ryppyisen ulkokuoren sisällä asu vanha tyyppi vaan se sama, joka siellä on aina ollut. Hieman kokeneempana vain.

Ja onko silläkään väliä, minkä ikäiseen rakastuu, jos ei ole lapsia tekemässä. Nuorena sitä voi etsiä parittelukumppania, mutta vanhempana parittelu on vain ilottelua, ei lapsentekoa.

Pikainen gallup-kierros Forssassa todistaa, ettei kukaan oikeastaan ajattele ikäänsä. Humppilalainen Börje Eliasson sanoi asian ehkä totuudenmukaisimmin. Hän ei edes muistanut, kuinka vanha hän on.

-Olen syntynyt 1943. Laske siitä. En ole vuosiin ajatellut koko asiaa.

Sen hän myöntää, että iän huomaa terveydestä. Sairaudet ovat hieman haitanneet elämää.

Eliasson sanoo, ettei hän oikein tiedä rakastuvien ikäeroista.

-Olen ollut yli 50 vuotta naimisissa saman ihmisen kanssa ja hyvin menee.

14-vuotias Sandra Pensola tietää omasta kokemuksesta, että iällä on merkitystä.

-Esimerkiksi työnhaussa sillä on väliä. 14-vuotiasta ei voi ottaa joka paikkaan töihin eikä kai seitsemänkymppistäkään.

Forssalainen Pensola haluaisi jo töihin.

Hänen mielestään ikäerolla on merkitystä rakastuessa, jos toinen osapuoli on alaikäinen.

-Ei ole sopivaa, että 13- ja 23-vuotias seurustelisivat. Mutta neli- ja viisikymppisenä ikäerolla ei ole väliä, aikuisia ihmisiähän he ovat.

Forssalaiselle Merja Simolalle iällä ei ole merkitystä.

-Toisaalta nuorena oli hyvä olla. On kyllä nytkin, Simola sanoo ja nauraa päälle.

Hän ei ole ikinä törmännyt ikärasismiin. Simola kertoo, että hänellä on hyvä suku: nuoret ja vanhat ovat ystäviä keskenään.

-Ei rakastumiselle ole ikärajaa, mutta se, miten muut siihen suhtautuvat, voi olla ongelma. Vanhempana on ihan sama, minkä ikäiseen rakastuu.

Tammelalainen Paavo Pura ihmettelee kysymystä. Lopulta hän sanoo, ettei iällä ole merkitystä.

-Työelämässäkään iällä ei ole väliä. Pääasia, että tekee työnsä.

Hän sanoo, että hän kyllä kummeksuu isoa ikäeroa pariskuntien välillä, mutta pieni ero ei haittaa. Puralla ei ole kovin montaa yli kolmekymppistä ystävää.

-Olen 26-vuotias, ja vanhin ystäväni on 31.

Puran seuralainen Carita Mattila miettii ja sanoo, että hänen mielestään nuorten ja vanhempien välillä on isompi kuilu kuin ennen.

Mutta ei hän iän takia lähtisi ketään syrjimään.

-Vaikka vanhemmat ihmiset eivät ole fyysisesti niin hyvässä kunnossa kuin parikymppiset, niin iän takia ketään ei saa syrjiä.

26-vuotias Mattila arvelee, että hänen ystäväpiirissään on yli nelikymppisiä, mutta ei sen vanhempia. FL

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic