Lounais-Häme

Onko sinun kirjastosi vuoden kirjasto? Kilpailu parhaillaan käynnissä

Kilpailun teemana on tänä vuonna lukeminen ja lukemisen edistäminen. Kuva: Riku Hasari
Kilpailun teemana on tänä vuonna lukeminen ja lukemisen edistäminen. Kuva: Riku Hasari

Vuoden kirjastokuntaa ja yleisön suosikkia etsitään jälleen. Kilpailu on käynnissä ja voittaja selviää Helsingin Kirjamessuilla lokakuun lopulla.

Kuntaliiton Suomen kirjastoseuran kanssa järjestämä kilpailu on tarkoitettu kaikille kunnallisille kirjastoille. Ensimmäinen tunnustuspalkinto jaettiin vuonna 2018 ja sen sai Espoon kaupunginkirjasto. Yleisön suosikiksi valittiin Salla.

– Kuntien ylläpitämät kirjastot ovat suosituimpia julkisia palvelujamme. Myös maailmalla suomalainen kirjastolaitos ja kirjastoarkkitehtuuri saavat osakseen ylistystä, sanoo erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta.

Kilpailussa valitaan viime vuoden tapaan myös yleisön suosikki. Suomen kirjastoseura järjestää kaikille avoimen verkkoäänestyksen lokakuussa 2019.

Vuoden 2019 kilpailun teemana lukeminen ja lukemisen edistäminen.

Vuoden kirjastokunnassa kirjasto on paljon käytetty ja kuntalaisten rakastama paikka ja palvelu. Kilpailun avulla halutaan löytää ja jakaa uusia tapoja edistää lukemista ja palkita lukemisen edistämiseksi tehdystä työstä.

Kilpailuun toivotaan ilmoittautumisia kaikenkokoisista kunnista.

– Hyvä kirjasto ei ole kunnan tai kirjaston koosta kiinni. Maamme on täynnä loistavia, erilaisia ja erikokoisia kirjastoja. Tämä näkyi jo viime vuonna, kun saimme 56 loistavaa hakemusta, toteaa Selkee.

Lisätietoja kilpailusta ja ilmoittautuminen löytyy Kuntaliiton nettisivulta. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat