Lounais-Häme

OP kannustaa vapaaehtoistöihin

OP käynnisti vuoden alussa koko Suomen kattavan Hiiop100-hankkeen, jonka tavoitteena on kerätä tänä vuonna yhteensä 100 vuotta henkilötyötunteja vapaaehtoistyönä.

-Hanke on OP-ryhmän lahja 100-vuotiaalle Suomelle. Haluamme lahjoittaa Suomelle 100 vuotta vapaaehtoistyötä, OP Lounaismaan markkinointipäällikkö Tarja Heino kertoo.

Hanketta varten on perustettu verkkosivu hiiop100.fi, jonne ihmiset pääsevät kirjaamaan tekemänsä työtunnit ja ilmoittamaan tapahtumista, jotka kaipaavat avukseen vapaaehtoistyöntekijöitä.

Hankkeeseen voi osallistua kuka tahansa ja OP kannustaa myös omaa henkilökuntaansa osallistumaan vapaaehtoistyöhön.

-Meidän pankkilaisilla on mahdollisuus tehdä yksi päivä vapaaehtoistyötä työaikana. Saamme jo siitä 50 vuotta täyteen, jos kaikki tekevät oman osuutensa.

Eniten vapaaehtoistöitä on tarjolla lasten ja ikäihmisten kanssa.

-Moni on ollut palvelutaloissa esimerkiksi avustamassa ruokailussa ja ulkoilussa sekä ihan vaan seurustelemassa ikäihmisten kanssa. Se koetaan todella tärkeäksi tekemiseksi.

 

Verkkosivuston laskurin mukaan työvuosia on toistaiseksi tänä vuonna kerääntynyt reilut 30 vuotta, joten tavoitteeseen on vielä reilusti matkaa.

-Ihmettelen ettei enempää vuosia ole tullut täyteen, koska hanke on minun mielestäni niin hyvä kaikille. Ihmiset kuitenkin haluavat tehdä vapaaehtoistyötä, eivätkä halukkaat oikein aina tiedä, mistä aloittaisi ja mitä tehdä. Sivusto auttaa juuri näitä ihmisiä löytämään vapaaehtoistöitä, Heino selittää.

Forssan seudulla vapaaehtoistyöntekijöiden ja tapahtumien määrä on jäänyt vähäiseksi.

-Vaikka olemme yhdistyksille, seuroille ja yhteisöille tästä puhuneet, niin jotenkin hanke on heiltä sitten jäänyt. Tuntuu, että monella yhdistyksellä olisi tarvetta vapaaehtoisille ja tämä sivusto olisi yksi paikka, josta heitä voisi löytää.

Ainoat tapahtumat, jotka parhaillaan hakevat vapaaehtoisia Forssan alueella ovat Mahdollisuuksien tori ja Korteniemen perinnetila Tammelassa.

 

OP:llä ei ole Heinon mukaan minkäänlaisia taka-ajatuksia hankkeeseen liittyen, vaikka OP ei suoranaisesti hyödykään hankkeesta.

-Meille yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on tärkeää. Me toivomme, että vapaaehtoistyö lisääntyy ja ihmisten hyvinvointi siten parantuisi. Se olisi meille kaikille eduksi.

Heino itse aloitti tuntien täyttämisen auttamalla lipaskeräyksessä.

-En koskaan aiemmin ollut tehnyt vapaaehtoistyötä. Siksi suosittelen tätä jokaiselle, enkä tiedä ketään, jolle tämä ei sopisi, Heino rohkaisee. FL

 

Hankkeen verkkosivut: Hiiop100.fi
Hiiop100.fi on vapaaehtoistoiminnan tori ja kohtaamispaikka.Verkkosivuilla voi etsiä vapaaehtoistehtävää teeman, paikan ja ajankohdan mukaan.Sivuilla voi myös ilmoittaa vapaaehtoistehtävän, jota on järjestämässä ja etsiä vapaaehtoisia sekä koota sivuston kautta ilmoittautumiset vapaaehtoistehtävääsi..Sivuilla oleva laskuri laskee vapaaehtoistyöpäivät henkilötyövuosiksi.100 henkilötyövuotta on yhteensä 22 200 henkilötyöpäivää.Henkilötyöpäivän pituudeksi on arvioitu 7 tuntia 30 minuuttia eli laskurissa tämän pituinen työpäivä oletetaan yhdeksi henkilötyöpäiväksi.166 500Sadan henkilötyövuoden saavuttamiseksi tarvitaan siis yhteensä 166 500 tuntia vapaaehtoistyötä.Lähde: hiiop100.fi

Uusimmat