Lounais-Häme

Opastettu retki tulossa Someron Häntälän notkojen luontoon

Someron Häntälän notkot ovat osa valtakunnallisesti arvokasta perinnemaisema-aluetta eli Rekijokilaakson Natura-aluetta. Poikkeukselliset luonnon muodot ja vuosisatojen laidunnus ja niitto ovat luoneet maiseman, jossa viihtyvät harvinaiset kasvi- ja eläinlajit..

Notkoalueen maisema on syntynyt jääkauden jälkeen, kun jäätikköjen sulamisvedet ovat uurtaneet saviseen maahan laaksoverkoston.

Ainutlaatuiseen alueeseen on mahdollisuus tutustua oppaan johdolla tiistaina 31. heinäkuuta Salon seurakunnan järjestämällä retkellä. 

Lähtöpiste on Häntälän kyläkeskus (Häntäläntie 322). Matkaan lähdetään klo 18. Retken kesto on noin 2,5 tuntia. Oppaana toimii Henna Seppälä. 

Parhaat jalkineet notkoretkeilylle ovat kumisaappaat tai lenkkarit. Vesipullo ja evästä kannattaa ottaa mukaan. Reitin kokonaispituus on kolmisen kilometriä. Puolivälissä pysähdytään laavulla, jossa on lyhyt hartaushetki sekä evästauko. Ennen kävelyä on mahdollisuus tehdä ostoksia kyläyhdistyksen kesäkioskista. Koska reitti kulkee osittain laitumella, koirat on jätettävä kotiin.

Tapahtuman osallistumismaksulla (10 euroa/aikuinen, 20 euroa/perhe) tuetaan Suomen Lähetysseuran kestävään kehitykseen tähtäävää työtä.

 

Uusimmat