Lounais-Häme Jokioinen

"Opettaja sanoi, että teidän pitää lähteä, sota on syttynyt" – Jokioislaisen Eiran koti jäi kahdesti taakse evakkoon lähtiessä

Tasan 80 vuotta sitten sadattuhannet suomalaiset joutuivat jättämään kotinsa, kun talvisota pakotti karjalaiset evakkoon. Jokioislainen Eira Mäkilä oli silloin 9-vuotias.
Jokioislainen Eira Mäkilä kertoo, että sotavuosien tapahtumat viivähtävät hänen mielessään päivittäin yhä 80 vuotta myöhemmin. Kuva: Lassi Puhtimäki
Jokioislainen Eira Mäkilä kertoo, että sotavuosien tapahtumat viivähtävät hänen mielessään päivittäin yhä 80 vuotta myöhemmin. Kuva: Lassi Puhtimäki

”Minulla oli onnellinen lapsuus Karjalassa, ei ollut mitään, mikä olisi ollut huonosti.

Synnyin Valkjärvellä, mutta muolaalainen olen oikeammin. Minut tuotiin nyytissä isäni kotitalosta Muolaan puolelle, missä kasvoin Punnusjärven rannalla.

Kävin kansakoulua kolmen kilometrin päässä kotoamme. Aloitimme juuri toista vuotta, kun opettajamme tuli ja sanoi, että teidän pitää nyt lähteä kotiin, sota on syttynyt. Opettajan täytyi itsekin lähteä sotaan, ja hänelle määrättiin kovin raskas tehtävä: Polttaa koulumme, etteivät venäläiset pääse majoittumaan isoon rakennukseen.

Menin hämmentyneenä kotiin, jossa ehdimme olla jonkin aikaa, ehkä viikon, kun poliisi tai joku muu virkapukuinen tuli ja sanoi, että kotoa on lähdettävä kahden tunnin sisään. Mukaan saa ottaa sen, mitä jaksaa itse käsissään kantaa. Jos perheessä oli vaikka kaksi pientä lasta, joista toinen on sylissä ja toista pitää kädestä, eipä siinä mitään olisi voinut ottaa mukaan. Minä ja itseäni puolitoista vuotta nuorempi pikkuveljeni olimme sentään sen verran isoja, että seisoimme omilla jaloillamme.

Karja jäi navettaan. Se oli varmasti äidille kova paikka jättää eläimet sinne tietämättä, mitä niille tapahtuu.

Silloin oli onneksi tullut lunta sen verran, jotta pääsimme hevosen vetämällä reellä liikkeelle. Kuolemansairas mummomme käärittiin huopiin, ja minä ja pikkuveljeni asetuimme hänen ympärilleen. Isoisäkin oli väsynyt.”

 

Lue myös: ”Ettemme unohtaisi, mitä 80 vuotta sitten tapahtui” – Tammelassa kunnioitettiin juhlallisesti talvisodan muistopäivää

Talvisodan syttymisestä tuli kuluneeksi 30.11. tasan 80 vuotta. Forssan Lehti kertoi sodan syttymisestä 1. päivä joulukuuta.
Talvisodan syttymisestä tuli kuluneeksi 30.11. tasan 80 vuotta. Forssan Lehti kertoi sodan syttymisestä 1. päivä joulukuuta.
Tavarat olivat toisarvoisia, kun evakkoja siirrettiin Karjalasta. Kuva on Elisenvaarasta maaliskuulta 1940 . Kuva: SA-kuva

Sairasvaunu katosi

”Menimme Heinjoen asemalle, missä pääsimme junassa ihmisvaunuun, emmekä joutuneet härkävaunuun, kuten jotkut toiset. Vanhukset pantiin sairasvaunuun. Junasta ei saanut poistua, vaikka kuinka seistäisiin pitkään paikallaan.

Kun lopulta saimme luvan poistua junasta, äiti meni kysymään, missä sairasvaunu on. Hän sai vastaukseksi, että ei sellaista ollut, se oli irrotettu jossain vaiheessa, eikä kukaan osannut sanoa missä.

Jouduimme Loimaalle, missä yövyimme Heimolinnassa. Sieltä menimme Mellillään, mistä paikalliset isännät hakivat meitä, valitsivat sopivaksi katsovia ihmisiä luokseen. Päädyimme tilalle, missä valmistettiin leipää armeijalle. Siellä leivottiin reikäleipää, emmekä olleet sellaiseen tottuneet. Meillä tehtiin Karjalassa vain limppua.

Noin viikkoa myöhemmin kuulimme radiosta äidin nimen. Häntä pyydettiin ottamaan yhteyttä Ruoveden sairaalaan, mihin sitten menimmekin. Kuulimme siellä, että mummo oli jo kuollut ja haudattu Ruoveden hautausmaalle. Löysimme myös äidin kasvatti-isän, joka oli aivan likainen ja ryvettynyt. Äiti kysyi ’mis sie oot ollu’. Isoisä kertoi olleensa hautausmaalla, ja kun tuli pommihälytys, hän oli maastoutunut mummon haudalle. ’Jos pommi ossuu, niin mie oon siinä valmiina.’

Asuimme seuraavat kaksi vuotta Harakkalan kylässä lähellä Ruoveden kirkonkylää. Jatkosodan aikana meille kerrottiin, että saamme palata takaisin Karjalaan.

Sekä isoäiti että -isä jäivät lopullisesti Ruovedelle.”

Moni kotinsa jättänyt otti lehmät mukaan kovaan pakkaseen. Kuva on Sairalan-Räisälän väliltä joulukuulta 1939.
Moni kotinsa jättänyt otti lehmät mukaan kovaan pakkaseen. Kuva on Sairalan-Räisälän väliltä joulukuulta 1939. Kuva: SA-Kuva
Evakot saivat ottaa mukaansa sen, mitä käsissään pystyivät kantamaan. Kuva on Särkisyrjästä maaliskuulta 1940.
Evakot saivat ottaa mukaansa sen, mitä käsissään pystyivät kantamaan. Kuva on Särkisyrjästä maaliskuulta 1940. Kuva: SA-Kuva

Takaisin Karjalaan

”Kaikki olivat onnellisia Karjalaan palatessaan, vaikka alue oli käytännössä erämaata. Ei siellä ollut kauppoja tai apteekkeja, moni talokin oli revitty tai poltettu. Hassuinta oli, kun Karjalassa oli lehmiä laput kaulassa. Lapuissa kerrottiin, kenen lehmiä ne olivat. Hain Valkjärven asemalta meidän lehmiämme kotiin. Olin silloin 12-vuotias. Kun pääsin lähelle kotia, lehmät alkoivat juosta. Ne tunsivat yhä paikat. Navetassakin ne asettuivat takaisin omille paikoilleen.

Kaikilla oli kiire saada vilja maahan, vaikka monella ei ollut työkaluja tai hevosta. Silloin autettiin toinen toista ja vuoroteltiin.

Karjalassa oli onnellista, mutta paljon myös tapahtui, raskaitakin asioita. Desantit varastivat kaikenlaista, etenkin ruokaa kellareista. Ojissa oli aluksi neuvostosotilaiden ruumiita ja ammuksia lojui joka paikassa. Lapset ottivat ammuksia ja käsikranaatteja leikkeihinsä, vaikka kuinka kiellettiin. Serkkuni haavoittui niin. Hän menetti oikean käden sormensa sekä näön silmästään.

Pikkupojat sytyttivät nuotion, heittivät siihen ammuksia ja juoksivat kiven taakse piiloon. Pauke kantoi kauas, ja vanhemmat kuulivat sen. Pojat saivat satikutia.”

 

Videolla Eira Mäkilä kertoo tarinan lotasta, joka joutui desantin kiinniottamaksi, sekä lausuu kirjoittamansa runon paluustaan Karjalaan. Juttu jatkuu videon alla.

Taas on lähtö

”Juuri kun ihmiset olivat saaneet kaiken kuntoon, taas oli lähdettävä.

Ajoin meidän lehmiämme parisataa kilometriä ennen kuin pääsin junaan. Se oli aika urakka nuorelle tytölle.

Meidät tuotiin ensin Parolaan, sieltä meidät siirrettiin Pälkäneen Vuolijoelle, jossa olimme jonkin aikaa. Meille annettiin tilat. Tai annettiin ja annettiin – valtio antoi halpakorkoista lainaa, jota maksettiin kymmenen vuotta. Siellä minua pyydettiin muuten Erkki Tuomiojan lapsenlikaksi, mutta isä sanoi, ettei siitä mitään tulisi.

Muutimme sieltä Jokioisille, missä meille lohkaistiin maat pappilan metsästä. Siihen me asetuimme. Talo on edelleen pystyssä uusilla asukkailla.”

Siirtolaiset palasivat jatkosodan aikana aloittamaan uutta elämää Karjalaan läpi maaston, jota kaksi sotaa oli runnollut.
Siirtolaiset palasivat jatkosodan aikana aloittamaan uutta elämää Karjalaan läpi maaston, jota kaksi sotaa oli runnollut. Kuva: SA-Kuva

 

Paremman elämän toivossa?

”Kaikki meni hyvin uudessa paikassamme Hämeessä, kunhan ensin tutustui ihmisiin. Kauan se kestikin.

Toiset ymmärsivät tilanteemme, jotkut taas ajattelivat, että olimme tulleet tänne vain paremman elämän toivossa. Se oli hullua, sillä meillä oli ollut Karjalassa samanlainen elintaso kuin heillä oli täällä. Ja vaikka heidän poikiaan lähti sotimaan itään, eivätkä kaikki palanneet, niin ei täällä ymmärretty oikein, mitä se sota ihan oikeasti oli.

Eira Mäkilä kertoo, että Jokioisilla kokoontui pitkään "tyttöporukka", joka koostui Karjalassa syntyneistä kaveruksista. Porukassa oli myös umpisuolen tulehduksesta kärsinyt naapurin tyttö Muolaasta. Albumissa Mäkilällä on kuva neljän hengen tyttöporukasta sekä omia nuoruuskuviaan. Kuva: Lassi Puhtimäki
Eira Mäkilä kertoo, että Jokioisilla kokoontui pitkään ”tyttöporukka”, joka koostui Karjalassa syntyneistä kaveruksista. Porukassa oli myös umpisuolen tulehduksesta kärsinyt naapurin tyttö Muolaasta. Albumissa Mäkilällä on kuva neljän hengen tyttöporukasta sekä omia nuoruuskuviaan. Kuva: Lassi Puhtimäki

Tärkeää muistaa juuret

”Olen ollut mukana Jokioisten Karjalaseura ry:ssä ja käynyt Karjalassa kymmeniä kertoja. Voisin mennä vieläkin, mutta jalat alkavat olla huonot.

Vanhasta kotitalosta Karjalassa ei ole mitään jäljellä. Vein kotikylään myös paljon ryhmiä, ja olen näyttänyt sen lapsille ja lapsenlapsillekin. Vaikka hämäläisiähän lapseni ovat, kun on hämäläinen isä ja Hämeessä ovat syntyneet. Mutta on silti tärkeä tietää juuristaan.

Olen kirjoittanut runoja ja kirjoja, joissa käsitellään Karjalaa. Kaikkea ei voisi muistaakaan, mutta se helpottaa, kun laittaa asioita ylös. Meillä oli Jokioisilla myös tyttöporukka, jonka kesken kokoonnuimme ja muistelimme Karjalaa.

Nuo ajat ja tapahtumat viivähtävät päässäni yhä päivittäin. Koko sydämestäni toivon, ettei meidän lastemme tai lastenlastemme tarvitsisi kokea samaa, mitä minä koin lapsena.” FL

 

Lue myös: 19-vuotias Sanni Viskari joi aamukahviaan, kun yhtäkkiä räjähti: Talvisota syttyi varoittamatta ja kylä jäi vihollisen puolelle vangiksi – keväällä Suomen rajalla pääsi itku

 

Lokakuussa Tammelassa kohtasivat Into Isomäki ja Eila Nikitina, joka asui evakkona Isomäen perheen luona: Dokumenttiprojekti päätti 75 vuoden epätietoisuuden lapsuudenystävän kohtalosta – Into ja Eila tapasivat Tammelassa

 

Useampi kuin joka kymmenes

Talvisodan syttymisestä tuli lauantaina kuluneeksi tasan 80 vuotta.

Talvisota käytiin 30.11.–13.3.1940.

Evakkoon lähti yhteensä yli 400 000 karjalaista, jotka täytyi asuttaa muualle Suomeen.

Siirtolaisia oli 11 prosenttia maan kaikista asukkaista.

Vertailukohtana vuonna 2018 turvapaikkahakemuksia jätettiin Suomessa yhteensä reilu 4500 kappaletta.

Siirtoväen sijoittamisessa pyrittiin siihen, että samalta seudulta kotoisin olleet karjalaiset pääsisivät asumaan lähelle toisiaan.

Noin 280 000 henkeä eli noin 70 prosenttia palasi takaisin kotiseudulleen jatkosodan aikana kesään 1944 mennessä, mutta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen myötä edessä oli uusi ja lopullinen lähtö.

Vuoden 1949 lopussa Hämeen läänissä asui siirtoväkeä 73 812 henkeä.

Lähde: Karjalan liitto ry, Maahanmuuttovirasto

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic