Lounais-Häme

Opetushallitus esittää: Numeroarvosanat viimeistään neljännellä luokalla

Nykyisin esimerkiksi taideaineesta voi saada arvosanan vasta 7. luokalla.
Esityksen mukaan numerot pitäisi antaa neljännestä luokasta alkaen kaikissa oppiaineissa, mutta opetuksen järjestäjä saisi päättää, että numerot annetaan jo aikaisemmin, vaikka jo ensimmäisellä luokalla. Kuva: Markku Tanni
Esityksen mukaan numerot pitäisi antaa neljännestä luokasta alkaen kaikissa oppiaineissa, mutta opetuksen järjestäjä saisi päättää, että numerot annetaan jo aikaisemmin, vaikka jo ensimmäisellä luokalla. Kuva: Markku Tanni

Viimeistään neljännellä vuosiluokalla pitäisi olla käytössä numeroarviointi, esittää Opetushallitus. Tämä on Opetushallituksen mukaan yleisin käytäntö jo nykyisin kouluissa. Joissakin kouluissa numeroita annetaan kuitenkin vasta myöhemmin, esimerkiksi vasta yläkoulussa.

Uudistuksen taustalla on pyrkimys yhdenvertaisuuteen sekä eri kuntien ja koulujen välillä että oppiaineiden välillä. Joissakin kouluissa esimerkiksi taito- ja taideaineissa numero voidaan antaa vasta 7. luokalla, ja jos kyseisen aineen opiskelu loppuu jo silloin, yläasteen päättötodistukseen jää arvosana, jota ei ole ollut mahdollista korottaa.

Esityksen mukaan numerot pitäisi antaa neljännestä luokasta alkaen kaikissa oppiaineissa, mutta opetuksen järjestäjä saisi päättää, että numerot annetaan jo aikaisemmin, vaikka jo ensimmäisellä luokalla.

Numeroarviointia voi kuitenkin täydentää sanallisella arvioinnilla.

Lisäksi Opetushallitus on tarkentanut arvioinnin kansallisia linjauksia. Arvioinnin yhdenvertaisuus on herättänyt keskustelua sekä kodeissa että opetusalan ammattilaisten keskuudessa, Opetushallitus kertoo.

Opetushallitus pyytää palautetta sekä arviointilinjauksista että numeroarvioinnin aikaistamisesta. Palautetta voi antaa verkkokyselyssä. Linjaukset viimeistellään palautteen pohjalta marras–joulukuussa 2019, ja uudet linjaukset julkaistaan tammikuussa 2020. Linjaukset tulevat voimaan ensi vuoden elokuussa.

 

Uusimmat