Lounais-Häme

Oppilaat haluavat kehittää koulukirjastoja – kilpailussa jaetaan puoli miljoonaa euroa muun muassa uusiin kirjoihin

Hämeen kouluista joka 67 eli joka viides osallistui Lasten lukemista edistävän Lukuklaani-hankkeen koulukirjastokilpailuun. Kaikkiaan kilpailuun otti osaa noin 450 ala- ja yhtenäiskoulua ympäri Suomen,

Suomen Kulttuurirahaston ja tekijänoikeusjärjestö Kopioston järjestämä kilpailu kannusti kouluja kehittämään tai perustamaan koulukirjastojaan. Parhaat hakemukset tullaan palkitsemaan yhteensä puolella miljoonalla eurolla.

Palkintojen saajat julkistetaan alkuvuonna 2018.

Kilpailuun tulleissa hakemuksissa koulukirjaston kehittämiseen tai perustamiseen haettiin keskimäärin 8000 euroa. Varoista noin 40 prosenttia suunniteltiin käytettävän uusiin kirjoihin ja 35 prosenttia kirjastotilan sisustamiseen.

Lukuklaanin yhteistyökumppaneihin kuuluvan Suomen Koulukirjastoyhdistyksen puheenjohtaja Arja Kangasharju on mielissään tuloksesta.

-Tämä on hieno osoitus siitä, että koulut haluavat parantaa mahdollisuuksia perinteisen kirjan lukemiseen. Viihtyisä tila on myös monesti lukuintoon vaikuttava tekijä.

Suomen Kulttuurirahasto ja tekijänoikeusjärjestö Kopiosto haluavat varmistaa lukutaidon ylläpidon jokaisessa koulussa. Ala- ja yhtenäiskoulut saavat syksyllä 2018 kirjalahjoituksen, vaikka koulu ei olisi osallistunut koulukirjastojen kehityskilpailuun.

 

Uusimmat