Lounais-Häme

Orpo hakee työtä työttömille

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) edellyttää, että hallitus tulee viikon kuluttua budjettiriihestä ulos konkreettisilla esityksillä, joilla parannetaan työllisyyttä.

– Suomen suunta ei ole vielä kääntynyt selkeästi parempaan, vaikka taloudessa on ollut myönteisiä merkkejä. Ensi viikon budjettiriihestä on tultava päätöksiä, jotka näkyvät jo ensi keväänä, Orpo puhui keskiviikkona Salossa kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa.

Orpon mukaan kokoomuksella ei ole kynnyskysymyksiä, kun puhutaan työllisyyden parantamisesta. Sen sijaan hallitusohjelman noudattaminen on Orpon mukaan kokoomukselle kynnyskysymys.

Orpo haluaa, että hallitus pystyisi purkamaan kannustinloukkuja ja edistämään halvempaa asumista, jotta työn vastaanottaminen olisi kannattavampaa ja helpompaa.

Valtiovarainministeri myöntää, että tehtävä on vaikea.

– Kannustinloukkujen purkamisesta on puhuttu jo 20 vuotta. Helppoja ratkaisuja ei ole, hän sanoo.

Orpo moittii työmarkkinoiden olevan Suomessa edelleen liian jäykkiä. Hän kaipaa enemmän paikallista sopimista.

– Työpaikoilla on jatkossa pystyttävä joustavasti sopimaan työehdoista ja palkoista.

Nykyistä joustavampi paikallinen sopiminen tietäisi todennäköisesti monella työpaikalla heikennyksiä työehtoihin tai pienempiä palkkoja.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic