Lounais-Häme

Ostoskeskuspalossa tuhoutui satoja neliömetrejä liiketilaa - savun hajua kantautui Lahden keskustaan asti

Lahti
28.09.2018, 09:39

Kotimaa

Lahdessa Mukkulan ostoskeskuksen palo on saatu hallintaan. Pelastuslaitoksen mukaan noin 600-800 neliömetrin alue ostoskeskuksen liikerakennuksesta on palanut. Uusia tuhoja ei enää odoteta.
– Näyttää siltä, että loput pelastuvat, päällikköpäivystäjä Heikki Suomalainen sanoo.
Suomalaisen mukaan palosta kärsinyt rakennus on kaikkiaan noin 2 400 neliön kokoinen, ja se jakautuu kahteen L-kirjaimen muotoiseen siipeen. Pahiten palanut alue on toisen siiven matala länsipääty, jossa on vielä sammutettavia palopesäkkeitä. Jälkiraivauksen odotetaan kestävän iltapäivään.
Palosta muodostuva savu vaikuttaa myös läheiseen Mukkulan kouluun, jonka koulupäivä on perjantaina palon vuoksi peruttu. Koululle saapuville oppilaille järjestetään esimerkiksi retkitoimintaa. Mukkulan esikoululaiset viettävät päivänsä Kilpiäisten päiväkodissa. Myös samassa yhteydessä toimiva Mukkulan kirjasto on päivän suljettuna.
Lahden kaupungin viestintäjohtaja Heini Moisio kertoo, että savun haju on kantautunut Mukkulasta aamulla myös noin viiden kilometrin päähän kaupungin keskustaan.

Ravintolatiloja ei pystytä enää pelastamaan

Ostoskeskuksen palaneessa osassa on ravintolatiloja, joita ei päivystävän palomestarin mukaan enää pystytä pelastamaan. Rakennuksessa on myös muun muassa S-market, johon palo ei levinnyt. Palomestarin arvion mukaan kauppa saattaa kärsiä savuvahinkoja.
Palopaikalla on kymmenien pelastuslaitoksen yksikköjen lisäksi myös poliisin yksikköjä. Palon syttymissyystä ei vielä ole tietoa. Tämänhetkisen tiedon mukaan palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Hälytys palosta tehtiin hieman ennen aamuneljää.

STT

Kuvat: