Lounais-Häme

Osuvaa slaavilaista konsertillisen verran

 

-Jokin näissä kappaleissa on, että ne suomalaisiin niin osuvat. Suomalaisten mielissä on tiettyä kaihoa, jota slaavilaisissa kappaleissa on. Näissä lauluissa on sitä jotakin, ja niitä on myös mukava laulaa, kertoo Viihdekuoro Kehrien puheenjohtaja Kari Saarinen.

Kehrät valmistautuu parhaillaan kauden viimeiseen konserttiin, jossa paneudutaan slaavilaisiin säveliin.

Saarinen sanoo, että ohjelmiston tutut kappaleet, kuten vaikkapa Moskovan valot, Muuttuvat laulut ja Mustanmeren valssi, saavat rinnalleen uutta.

-Yksi kappale esitetään ensimmäistä kertaa suomeksi, Saarinen kertoo.

Puuhakas kausi on päättymässä, mutta kuoroa luotsaava Natalia Maltizova ja hallitus suunnittelevat jo tulevaa. Ensi vuonna vietetään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa.

-Jollakin tavalla se huomioidaan ohjelmistossa, ja suunnitelmia on jo. Kun ne vahvistuvat, niistä voidaan kertoa. Vielä ei ole sen aika.

Lauantain konsertissa kuullaan myös muutama sooloesitys. Myös yleisö pääsee yhteislaulujen makuun Uralin pihlajan verran.

-Meidän konserteissa on ollut tapana, että myös yleisö saa laulaa. Totta kai tälläkin kertaa, Saarinen lisää.

Orkesterissa soittavat Hannu Mäkelä, Juha Kohonen, Pauli Rämö ja Joni Urholin. FL

Kehrät Slaavilaisissa tunnelmissa 14. toukokuuta klo 17 Forssan työväentalon musiikkisalissa.