Lounais-Häme

Otkes: Kuopion turmabussin jarruista ei ole löydetty vikaa

Helsinki
25.08.2018, 21:01

Kotimaa

Kuopion turmabussin jarruissa ei ole todettu vikaa, kertoo Onnettomuustutkintakeskus Otkes. Jarruista ei löytynyt sellaista vikaa, joka olisi estänyt niiden toiminnan risteystä lähestyessä.
Otkesin mukaan perjantaisen onnettomuusbussin kuljettaja ei ole pystynyt tarkkaan kertomaan tapahtumien kulkua. Hän ei ole Otkesin mukaan sanonut, että ulosajo olisi johtunut jarrujen pettämisestä.
Tekninen tutkinta jarrujen osalta on saatu päätökseen, Otkes kertoi.
Kuljettajan on kerrottu sanoneen perjantaina poliisille, että linja-auton jarrut eivät toimineet ja hän oli menettänyt ajoneuvon hallinnan.
Otkes on kuullut Kuopion turmabussin kuljettajaa lauantaina iltapäivällä, johtava tutkija Kai Valonen kertoo STT:lle. Valonen ei paljasta, mitä kuljettaja kertoi, mutta sanoo, että kuuleminen oli tärkeä.
– Ajoneuvo on hyväkuntoinen, ja siinä ei ole moitteen sijaa. Myös renkaat ovat hyvät, Valonen kertoi.
Linja-auto törmäsi viiteen henkilöautoon ja syöksyi sillalta junaradalle perjantaina iltapäivällä. Onnettomuudessa kuoli neljä ja loukkaantui vakavasti neljä ihmistä.

“Vauhti oli lähellä moottoritienopeuksia”

Linja-auto nostettiin lauantain vastaisena yönä turmapaikalta ja siirrettiin sisätiloihin jatkotutkimuksia varten.
– Linja-auton nopeus on ollut kova risteystä lähestyttäessä ja risteyksessä. Nyt kysymys on, miksi vauhtia ei ole saatu hidastettua. Siinä oli liikennevalot, ja nopeuden olisi pitänyt olla enemmän nollan läheisyydessä kuin moottoritienopeuksissa. Nyt se oli lähempänä moottoritienopeuksia, Otkesin johtava tutkija Kai Valonen sanoi STT:lle aiemmin lauantaina.
Lisätietoa tapahtumien kulusta voidaan saada turmabussissa olleesta, pahviselle kiekolle piirtävästä ajopiirturista, vaikka se onkin paljon digitaalista piirturia epätarkempi.
– Kyllä me siitä saamme jotain luettua, esimerkiksi viime hetken nopeuksista, Valonen arvioi.
Otkesin mukaan linja-auton yleiskunto ja renkaiden kunto on hyvä.
Bussiturmassa oli myös onnea matkassa, sillä aineksia oli vielä pahempaan, arvioi tutkintaryhmän johtaja Anssi Parviainen Otkesista.
Bussi törmäsi pudotuksessa ratakuilun seinämään eikä kaatunut sen pohjalla kulkevalle radalle. Ilmeisesti se myös ohitti junaradan ajolangat.

STT

Kuvat: