Lounais-Häme

Pääsiäinen jatkui ilman isompia rötöksiä tai onnettomuuksia Forssan seudulla

Pääsiäisen pyhät sujuivat kaiken kaikkiaan melko rauhallisestija turvallisesti Lounais-Hämeessä.

Perjantain vastaisena yönä kahden forssalaismiehen nujakointi työllisti poliisia Forssan keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Kahden asiakkaan välille syntyi riitaa, jonka johdosta miesasiakas löi toista miestä kolmesti nyrkillä kasvoihin.

Uhri sai nujakassa haavan huuleen ja turvotusta kasvoihin ja häntä neuvottiin hakeutumaan ensiapuun. Poliisi on tavoittanut tappelun kummatkin osapuolet ja tutkii tapausta pahoinpitelynä.

Sunnuntaina iltapäivällä kello 17.40 aikoihin poliisi pysäytti Humppilassa valtatie 9:llä henkilöauton, jota ajoi vuonna 1987 syntynyt pirkanmaalainen mies. Ilmeni, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajolupaa. Kyseessä oli 12. kortitta-ajo saman kuljettajan osalta.

Somerolla tarvittiin puolestaan palokuntaa hätiin Lamminjärventiellä sunnuntai-iltana. Kiinteistön omistaja soitti hälytyskeskukseen, kun saunarakennuksen hormi oli alkanut savuamaan saunomisen päätyttyä. Pelastuslaitos havaitsi pienen palonalun, jonka sammuttamiseksi saunan seinää jouduttiin jonkin verran purkamaan hormin kohdalta. Tapauksessa selvittiin henkilövahingoitta ja ilman suuria aineellisia vahinkoja.

 

Juttua on päivitetty tiistaina 3.4. kello 15.10

 

Uusimmat