Lounais-Häme Forssa

Paikallinen kuuloyhdistys haluaa ajaa toimintansa alas – “Yhdistykset taistelevat tuulimyllyjä vastaan”

Forssan Seudun Kuulo -yhdistys lopettanee toimintansa. Puheenjohtaja kuvailee, että yhdistyksen toiminta on ollut kuin tuulimyllyjä vastaan taistelua.
Vielä huhtikuussa Forssan Seudun Kuuloyhdistys yritti houkutella toimintaansa mukaan lisää jäseniä kuuloauton avulla.

Forssan Seudun Kuulo ry valmistautuu lopettamaan toimintansa vuoden loppuun mennessä.

Syynä toiminnan lopettamiselle on puute aktiivisista jäsenistä sekä pieni, vain kolmen hengen kokoinen hallitus. Jos yksikin hallituksen jäsen joutuisi lopettamaan, toiminta ei enää olisi laillista.

– Hallitus oli aiemmin nelihenkinen, mutta yksi jäsenistä muutti pois paikkakunnalta. Olemme sen jälkeen yrittäneet löytää lisää jäseniä hallitukseen, mutta tuloksetta, kertoo puheenjohtaja Jouko Nygren.

Forssan Seudun Kuulo ei ole ainoa yhdistys, joka kärsii aktiivisten jäsenten puutteesta. Monesta muustakin paikallisesta yhdistyksestä on kuulunut huoli siitä, että ihmisiä on vaikea saada sitoutumaan toimintaan. Kilpailevia harrastuksia riittää.

Jouko Nygren kuvaakin tilannetta tuulimyllyjä vastaan taisteluksi.

– Meillä on maksavia jäseniä ihan mukavasti, kaikkiaan 140. Jäsenet eivät kuitenkaan osallistu toimintaan tai ilmaise mielipidettään. Yhdistystoiminnan ylläpito on todella vaikeaa, kun emme tiedä, mitä jäsenistö haluaa, Nygren sanoo.

Somero on ollut toistaiseksi poikkeus. Siellä on ollut noin 20 aktiivista jäsentä. Somero on kuitenkin päättänyt liittyä Salon Kuuloyhdistykseen, joten Forssan Seudun Kuulo menettää suurimman osan aktiiveistaan.

Usein internetin ja digitalisaation nähdään helpottavan ihmisten toimintaa, mutta yhdistyksen näkökulmasta nekin voivat olla uhka.

Forssan Seudun Kuulo tienasi aiemmin suurimman osan tuloistaan myymällä paristoja kuulokojeisiin eri puolilla Forssan seutua. Puheenjohtajan mukaan nykyisin kuulokojeita saa niin halvalla netistä, ettei niitä enää haluta ostaa yhdistykseltä. Ilmiö on pienentänyt merkittävästi yhdistyksen tuloja.

– Myös informaatio on mennyt nettiin. Yhdistyksen merkitys tiedonvälittäjänä on nykypäivänä vähentynyt.

Yhdistysten lopettaminen iskee kuitenkin aina jonkun nilkkaan.

Sellaiset ikäihmiset, jotka eivät käytä internetiä, ovat kääntyneet ongelmatilanteissa Forssan Seudun Kuulon puoleen.

Puheenjohtajan mukaan esimerkiksi ensimmäistä kuulokojettaan ostava on saanut tärkeää tietoa yhdistykseltä hyvän kojeen ominaisuuksista.

– Jotkut eivät ota kojeeseen induktiosilmukkaa ihan vain siksi, etteivät tiedä, mikä induktiosilmukka on. Me yhdistyksenä olemme pyrkineet lisäämään ihmisten tietämystä tällaisissa asioissa.

Yhdistys on tehnyt myös fyysistä auttamistyötä. Se esimerkiksi kuljetti toissaviikolla erään ikäihmisen Hämeenlinnaan huoltamaan kuulokojettaan. Huononäköinen henkilö ei olisi pärjännyt pelkän taksin turvin.

Yhdistys tarjoaa myös vertaistukea, apua kojeiden paristojen ja letkun vaihtoon sekä järjesti aiemmin jäsenten virkistykseksi erilaisia retkiä.

– Jos toimintamme todella loppuu vuodenvaihteessa, myös tällaiset palvelut loppuvat, puheenjohtaja tuumaa.

Yhdistyksen toiminnan lopettamisesta päätetään Forssan Seudun Kuulon syyskokouksessa Palvelukammarilla 8. marraskuuta. Kokous alkaa kello 14. FL

Uusimmat