Lounais-Häme Forssa

Päivän kysymys: Miksi katuvalot olivat pimeinä Kuuston alueella?

Ohjauslaitteen sulakkeen palaminen sammutti katuvalot viikonlopun ajaksi muun muassa Saksankadulta. Kuva: Tapio Tuomela
Ohjauslaitteen sulakkeen palaminen sammutti katuvalot viikonlopun ajaksi muun muassa Saksankadulta. Kuva: Tapio Tuomela

Katuvalot olivat pimeinä perjantaista maanantaiaamuun Kuuston alueella Forssassa. Mistä tämä johtui, Forssan kaupungin katumestari Mikko Vähä-Touru?

– Syynä oli, että sulake oli palanut alueen katuvalojen ohjauslaitteesta. Se käytiin vaihtamassa maanantaina aamulla.

Miten laajalta alueelta katuvalot olivat sulakkeen palamisen takia pimeinä?

Katuvalot olivat pimeinä Saarelantieltä, Saksankadulta, Palmenintieltä ja Kankurintieltä ja niiltä pohjoiseen kohti Urheilukentänkatua.

Miten kaupunki sai tiedon siitä, että katuvalot eivät toimineet?

Saimme kaupungin asukkaalta palautetta katupostin kautta. Sitä voi lähettää kaupungin verkkosivujen kautta, jos huomaa esimerkiksi katuvalojen tai liikennevalojen olevan pimeinä tai havaitsee tiessä reikiä. Kuuston alueella kannattaa nyt tarkkailla, jos katuvalojen ohjauslaitteessa on jokin vika ja sulake palaa uudelleen. Jos näin käy, asiasta kannattaa ilmoittaa, jotta tiedämme käydä korjaamassa vian.

Tuleeko katupostin kautta paljon palautetta?

– Tänä vuonna on tullut tähän mennessä 200 sähköpostia. On hyvin suotavaa, että ihmiset lähettävät teknisille palveluille sitä kautta palautetta. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat