Lounais-Häme

Palotori polttaa päreitä tyykikylässä

Palokunnanaukion muokkaaminen Palotoriksi herättää kovaa kritiikkiä Forssassa. Yhdyskuntalautakunta sai kokoukseensa kolme vaihtoehtoa toteuttamissuunnitelman periaatteeksi, mutta tekninen johtaja Antti Heinilä veti kohdan vielä pois listalta.

-Haluan korostaa, että nämä ovat normaalia katusuunnitelmia edeltäviä vaiheita. Nyt haetaan lähtöasetelmia varsinaista suunnitelmaa varten.

Kuntalaiskuuleminen tapahtuu aikanaan katusuunnitelman nähtävilläoloaikana. Tarkoituksena on alueen jäsentäminen paremmin katualueeksi pysäköintiruutuineen ja viheralueineen.

Aukio on toiminut vuosikymmeniä epävirallisena paikoitusalueena, jossa on välillä ruuhkaa.

 

Palokunnanaukion yrittäjät yllättyivät ja tyrmistyivät kaavailuista, jotka veisivät alueelta nykyistä parkkitilaa.

-Jos siihen toteutetaan mikään niistä kolmesta vaihtoehdosta, se tarkoittaa, että me voimme sulkea ovemme. Toiminta käy silloin mahdottomaksi, sanoo Pekko Koivisto Antin Konditoriasta.

Hotelli Maakunnan Jarmo Mäkelä sanoo, että alue on palvellut ihmisiä hyvin jo sata vuotta.

-Jos jotain muutetaan, ensin pitäisi keskustella yrittäjien ja asukkaiden kanssa, millaisia muutoksia tehdään.

-Siellä ei tarvita mitään muuta kuin asvaltti tielle ja torille, ja parkkiruudut voidaan tehdä maalilla.

Tammelalainen Tiina Rantala arvioi asiakkaana, että alueelle saa tulla selkeyttä ja vihreyttä ja kevyt liikenne saisi kulkea selvemmin erillään, mutta parkkipaikkoja ei pitäisi juuri vähentää.

 

Aukio ei kaipaa Koiviston mukaan uutta viheraluetta vaan vain selkeytystä siitä, miten autot ajetaan parkkiin, jolloin paikoitus toimisi mutkattomasti ilman kaaosta. Tilaa tarvitaan myös alueella käyville raskaille ajoneuvoille.

-Alue ei palvele pelkästään meitä, vaan myös Työväentaloa ja Vesihelmeä ruuhka-aikana.

Keskeinen alue toimii varsinkin kesällä myös matkailijoiden retkiparkkina. Alue on lisäksi ollut perinteinen tapahtumien järjestämispaikka Forssassa.

-Jos kaikkea suojellaan, miksei sitten rakentamatonta kaupunkitilaa, joka on vapaassa käytössä, Koivisto ihmettelee.

 

Kunnallistekniikan päällikkö Tero Tiensuu sanoo, että uudistamistarve johtuu alueen sekavuudesta ja vuonna 2014 valmistuneesta Uusikylä II J -asemakaavasta, joka pyrkii selkeyttämään aluetta. Katusuunnittelu toteuttaa kaavaa.

-Alueellehan ei ole nyt osoitettu käytännössä yhtään paikoituspaikkaa, se on kaikki katualuetta.

Tiensuu huomauttaa, että Palotorin lisäksi muutamia parkkipaikkoja löytyy myös Käsityöläiskadulta, Keskuskadulta ja Kauppakadun varresta.

Palotorin rakentamisen aika koittanee 2019–2021. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic