Lounais-Häme

Palveluohjaaja hoitajan tilalle

Someron valtuusto kävi rutiininomaiset asiat läpi puheenjohtaja Jani Kurvisen (kesk.) nuijankopautusten tahdissa. Ja tahti oli vauhdikas.

Ensimmäinen keskustelua herättänyt asia oli kaupungin puolivuotiskatsaus. Eikä sekään asia kovin paljon puhututtanut.

Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kertoi, että verotulojen kehitys on ollut huolestuttavaa. Viimevuotiseen tahtiin veroja ei ole kerätty.

Talouden tilanne on kuitenkin muuttunut parina viime kuukautena ja viime vuoden tahtia on saatu kiinni.

-Tässä vaiheessa näyttää ihan hyvältä. Ei syytä huoleen, Suikkanen lohdutti.

 

Puolivuotisraportti toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta sen sijaan irrotti valtuutettujenkin kielenkannat.

Antti Kotti (sd.) nimittäin kyseli tekniseltä johtajalta, mikä on poikkeamien hallinnan työkalu, jonka teknisen lautakunnan pitäisi ottaa käyttöön.

Tekninen johtaja ei tiennyt.

Riitta Lehtinen (sd.) taasen mietti omaishoidon kehittämistä ja perhepäivähoitajien palkkoja.

Siinä vaiheessa Kurvinen kuuli kokoomuksen valtuutettu Kati Fonsell-Laurilalta, että Lehtinen on hypännyt asioiden edelle. Hän puhui pykälästä 64, kun muut puhuivat pykälästä 63.

 

Itse pykälä 64 eli vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2016 jäi vähälle huomiolle. Matias Roto (kesk.) toivoi lisää rahaa jätehuoltoon ja vauhtia maankäyttölupiin.

Ruunalan yritysalueelle kopautettiin yleiset myyntiperiaatteet ja Kohnamäen asemakaava sai hyväksynnän.

 

Kokouksessa myös äänestettiin.

Kaupunginhallitus oli nimittäin esittänyt, että valtuusto hyväksyisi, että avoimeksi jääneen hoitajan toimen tilalle perustetaan palveluohjaajan virka elokuun alusta alkaen.

Yksi kotihoidon hoitaja on jäänyt eläkkeelle ja tilalle haluttiin palkata henkilö, joka kehittäisi palveluohjauksen mallia.

Valtuutettu Kirsti Kurjen (ps.) mielestä on perin outoa, että työkentältä jää yksi käsipari pois. Siksi hän esitti, että viran lakkauttaminen jätettäisiin esityksestä pois.

Matias Mäkinen (ps.) kannatti Kurjen ehdotusta.

Kotti taas oli sitä mieltä, että Kurjen ajatus oli kiitettävä, mutta joskus työolojen parantaminen menee käsiparin edelle.

-Lisäkäsiä tarvitaan, mutta siihen ei ole varaa. On hyvä, että ohjaaja koordinoi työtä, Raila Hakamäki (sd.) peesasi puoluetoveriaan.

Kurjen esitys kaatui äänin 33-2.

 

Kokoomuksen Jutta Varjus luki koko ryhmän yhteisen valtuustoaloitteen. Siinä toivottiin, että Someron lukiota kehitettäisiin niin kuin Mänttä-Vilppulassa on onnistuneesti tehty.

Kokoomuksen ryhmä haluaa, että Somerolle tehtäisiin sekä urheilu- että kulttuurilinja, etteivät oman kaupungin nuoret lähde muualle lukioon.

Siihen Kurvinen ehätti kommentoimaan, että Someron täytyy ottaa Turun ja Uudenkaupungin hyvistä työllisyysfiboista kiinni.

-Meidän täytyy olla valmiina ottamaan Varsinais-Suomeen muuttajat vastaan.

 

Kokouksessa tehtiin myös muutama henkilövalinta. Kaupunginhallitukseen valittiin Riitta Lehtinen Taina Ruuhilehdon (sd.) tilalle. Uudelleenvalinta tuli ajankohtaiseksi, sillä Ruuhilehdon varajäsen Raila Hakamäki ei ole kuntalain mukaan vaalikelpoinen kaupunginhallitukseen, koska hän on Superin pääluottamusmies.

Lehtinen valittiin myös kaupunginhallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi ja hänelle myönnettiin ero kaupunginvaltuuston toisen varapuheenjohtajan paikalta. Valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Hakamäki. FL

 

Uusimmat