Lounais-Häme

PAM uhkaa laajoilla lakoilla – esimerkiksi kaikki Prismat menossa kiinni helmikuun lopulla

Prismat olisivat kiinni torstaista 20.2. kello 6 alkaen perjantain loppuun saakka. Arkistokuva

Palvelualojen ammattiliitto PAM uhkaa järjestää viikolla 8 kaupan ja kiinteistöpalvelun alalla lakon, joka esimerkiksi sulkisi kaikki Suomen Prisma-tavaratalot kahdeksi päiväksi. Lakko koskisi liiton mukaan lähes 50  000:ta työntekijää.

Lakko alkaisi S-ryhmän logistiikka- ja kuljetusyrityksessä Inex Partnersilla tiistaina 18. helmikuuta, ja se päättyisi siellä perjantaina 21.2. klo 24. Tämän myötä lakon piirissä olisivat S-ryhmän logistiikkakeskukset Sipoossa ja Keravalla. Prismat olisivat kiinni torstaista 20.2. kello 6 alkaen perjantain loppuun saakka.

Lisäksi viikolla 8 alkavat myös kiinteistöpalvelualan lakot Lapissa, Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaan maakunnissa.

–  Olemme päättäneet myös viikon kahdeksan jälkeisistä lakoista. Seuraavien viikkojen työtaisteluista PAM ilmoittaa myöhemmin, liiton puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen kertoo tiedotteessa.

PAM on neuvotellut työehtosopimuksista Kaupan liiton ja Kiinteistötyönantajien kanssa. PAMin hallitus katkaisi neuvottelut tammikuun viimeisenä päivänä, jolloin alojen työehtosopimusten sopimuskausi päättyi. Liitto kertoo päätyneensä ratkaisuun, koska neuvottelut eivät enää edenneet. Rönni-Sallisen mukaan työnantajilla ei ollut halukkuutta neuvotella muun muassa kiky-tunneista.

PAM syyttää Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ta neuvottelujen koordinoinnista, minkä työntekijäjärjestö sanoo estävän aidot liittokohtaiset neuvottelut.

–  Koordinaatiollaan työnantajat haluavat napata rusinat pullasta ja muun muassa pakottaa siivoojat ja myyjät tekemään jatkossakin ilmaista talkootyötä, Rönni-Sallinen sanoo.

Lisäksi PAM aloittaa kaupan alan ylityökiellon tiistaina kello 6 alkaen. Kielto koskee Inex Partnersin ohella esimerkiksi Keskon ja Lidlin jakelukeskuksia.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic