Lounais-Häme

Paneelissa oltiin leppeissä tunnelmissa

Vorssa-areenan paneelikeskustelu houkutteli Holjien penkit suht hyvin täyteen. Edes sadekuuro kesken paneelin ei ajanut ihmisiä pois.

Tosin paneelin vetäjä Jussi Kärki totesi kesken paneelin, että edes sotekeskustelu ei aja vorssalaista pois.

Yhdessä asiassa kymmenhenkinen paneeli oli samaa mieltä. Forssa tarvitsee monitoimikeskuksen.

Envor Groupin hallituksen puheenjohtaja Mika Laine harmitteli, että politiikassa henkilökohtaiset intressit vaikuttavat liikaa päätöksentekoon.

-Monitoimikeskuspäätöksessäkin ne vaikuttivat liikaa.

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) totesi, että uudessa valtuustossa pitää mennä eteenpäin yhdessä neuvotellen.

Mutta paneelin sote-keskustelussa ei päästy oikein yksimielisyyteen tai edes kunnon keskustelun vauhtiin.

Kärki kysyi Anttilalta, miksi yhteisyritys sai Forssassa niin ison roolin.

Anttila toisti puheet sairaalan säilymisestä ja Forssan mallista. Hänen mielestään sairaalaa ei pelasta mikään muu kuin yhteisyritys.

-Jos sairaala ajetaan alas, kolme vuodeosastoa suljetaan.

Urheilun ja kulttuurin moniottelija Alpo Suhonen totesi, että suurin osa forssalaisista ei enää ymmärrä sote-asiasta yhtään mitään.

Hän itse ei näe hyvänä asiana, että julkinen terveydenhuolto jää yksityisen toimijan eli Pihlajalinnan jalkoihin.

Suhonen sai aplodit.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) totesi, että yhteistyö maakunnan kanssa on paras vaihtoehto.

Perussuomalaisten valtuutettu Sami Mattila taas oli sitä mieltä, että Pihlajalinna on ainoa vaihtoehto.

Lepola harmitteli, ettei seudun kuntaliitos toteutunut.

-Jos se olisi tehty, olisimme maakunnan toiseksi suurin kunta.

Kaikki muut panelistit ovat kuntaliitoksen kannalla paitsi Anttila.

Monen panelistien mielestä päätöksentekoa pitäisi nopeuttaa. Asioihin pitäisi saada vauhtia ja Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi totesikin, että syksyllä päätöksentekoon on luvassa vauhtia.

Myös Laine huusi dynamiikan perään.

-Päätöksenteossa on liikaa eri vaiheita lautakuntineen.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoi optimistisesti, että kaikessa pitäisi nähdä hyvää. Hänkin peräänkuulutti yhteistyötä ja koulutukseen satsaamista.

-Forssan väestö on vähän koulutettua, siksi pitäisi keskittyä niihin toimiin, joilla saadaan lisättyä koulutusta.

Kaikki panelistit nykyttelivät Hamkin uudelle insinöörikoulutukselle.

-Aloituspaikat eivät tulleet täyteen, kannattaisi miettiä hakemista, Grahn-Laasonen vinkkasi yleisön suuntaan.

Paneelissa keskusteltiin myös Wahren-keskuksesta, kirjastosta ja Lukesta. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat