Lounais-Häme Kanta-Häme

Panssariprikaatissa varusmiehellä vahvistettu covid19-tartunta - Muita altistuneita lähes 60

Panssariprikaatissa todettu aiemmin yksi covid19-tartunta kantahenkilökuntaan kuuluvalla. Altistuneita on kaikkiaan sadalla.
Torstaina vahvistettu koronavirustartunta oli Panssariprikaatissa ensimmäinen varusmiehellä todettu. Kuva: Tomi Kosonen
Torstaina vahvistettu koronavirustartunta oli Panssariprikaatissa ensimmäinen varusmiehellä todettu. Kuva: Tomi Kosonen

Panssariprikaatissa palvelevalla varusmiehellä on todettu covid19-tartunta. Tartuntaepäily heräsi kuluvan viikon tiistaina. Varusmiehen sairaus vahvistettiin koronavirukseksi torstaina aamupäivällä, Panssariprikaati tiedottaa.

Varusmies oli palannut varuskuntaan kahden viikon lomalta viime lauantaina. Panssariprikaatin tiedottaja Kirsi Lehto kertoo, että varusmiehen epäillään saaneen tartunnan lomansa aikana siviilissä.

Tartunnan saanut varusmies on hoidossa Parolannummen terveysasemalla ja hänen oireensa ovat lieviä.

 

Koronavirustartunnan saanut varusmies matkusta lomaltaan varuskuntaan varusmiestoimikunnan järjestämällä lomakuljetusbussilla viime lauantaina. Bussin lähtöpysäkki oli Lahdessa.

Kun epäily covid19-tartunnasta heräsi, samassa bussissa matkustaneet varusmiehet siirrettiin välittömästi erilleen muusta yksiköstä. Samoin tartunnan saaneen varusmiehen kanssa samassa yksikössä palvelevat varusmiehet ja henkilökunta eristettiin tiistaina.

Altistuneet henkilöt eivät ole tiistain jälkeen olleet fyysisesti kontaktissa muihin varusmiehiin tai henkilökuntaan.

– Altistunut henkilökunta on siirtynyt etätyöhön. Altistuneet varusmiehet ovat eristettynä aiemmin tehdyn varautumissuunnitelman mukaisesti joko kasarmialueella tai maastossa Panssariprikaatin harjoitusalueilla. Altistuneilla ei toistaiseksi ole todettu koronaviruksen oireita, kertoo Lehto.

 

Kyseessä on toinen vahvistettu ja ensimmäinen varusmiehellä todettu covid19-tartunta Panssariprikaatissa. Alkuviikolla Forssan Lehti kertoi, että yhdellä kantahenkilökuntaan kuuluvalla oli todettu covid19-tartunta.

– Tämä henkilö on edelleen hoidossa ja myös hänen oireensa ovat melko lievät, kertoo Lehto.

Panssariprikaatissa vahvistetuilla kahdella koronavirustartunnalla ei ole todettu yhteyttä toisiinsa.

Lehdon mukaan viimeisimmän tapauksen yhteydessä altistuneena on pelkästään Panssariprikaatissa yhteensä noin 60. Kaikkiaan Panssariprikaatissa on altistuneita noin sata. Näistä 20 kuuluu henkilökuntaan ja 80 on varusmiehiä.

Panssariprikaatissa palvelee parhaillaan noin 2000 varusmiestä, jotka on jaettu kolmeen koulutusryhmään. Koulutusryhmät eivät kohtaa toisiaan missään vaiheessa ja yhteiskäyttöiset tilat sekä ajoneuvot puhdistetaan ja desinfioidaan ennen ryhmien vaihtumista.

Koulutusryhmien koulutus tapahtuu kahden viikon sykleissä: kaksi viikkoa lomalla, kaksi viikkoa koulutuksessa varuskunnassa ja kaksi viikkoa taisteluharjoituksessa. Koulutusryhmien rotaatiota jatketaan varusmiesten kotiutumiseen saakka. FL

Uusimmat

Näkoislehti

15.8.2020

Fingerpori

comic