Lounais-Häme

Parempi FoKoPo ei riittänyt EU:lle

Koripallo FoKoPo-EU 73–110

Forssa

FoKoPo paransi pykälän Oulu-pelistä, mutta se ei riittänyt likikään voittoa, kun vastassa oli sarjakakkonen Espoo United. Isolla rahalla koottu EU puolusti tiukasti, heitti tarkasti ja vei A-divisioonapisteet Feeniksistä liki 40 pinnan voittomarginaalilla.

FoKoPo teki ottelun ensimmäisen korin, mutta se olikin ainoa kerta, kun kotijoukkue perjantain peliä johti. Kovaa pelannut EU takoi kymmenen seuraavaa pistettä ja näytti, mitä tuleman pitää. Joukkue puolusti hyvin, vei pallot kotijoukkueen käsistä ja rankaisi tehokkaasti nopeilla hyökkäyksillä.

Espoo United vei avausjakson 18–29. FoKoPo pisti vielä tässä vaiheessa palloa hyvin pussiin, mutta aina kun kotijoukkue pääsi hieman lähemmäs, kuittasi EU komealla kolmosella.

Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla läheltä koria pisteitä parhaiten tehnyt FoKoPo sai kiriä aikaan ja tauolle mentiin siedettävissä 42–51-lukemissa.

United tuli pelin toiselle puoliskolle terävästi ja kasvatti johtoaan. FoKoPo sinnitteli vielä Bruce Reedin ja Juho-Matti Henttosen korin alta nostamilta pisteillä vajaan 15 pisteen tuntumassa, mutta kolmannen jakson lopulla vieraat menivät menojaan.

Neljännellä jaksolla FoKoPolta oli puhti poissa. Jakso oli silkkaa pelailua ja Espoo kasvatti johtonsa lähes 40 pisteeseen. Jaksossa oli hyvää vain se, että penkillä paljon istuneet FoKoPo-pelurit saivat nyt kunnolla peliaikaa.

– Pelasimme reilut kaksi jaksoa hyvin, ilme oli paljon parempi kuin edellisissä peleissä. Tuomarit antoivat pelata kovaa, mikä sopi EU:lle, jolla on paljon liigassa pelanneita pelimiehiä. Meidän pojat eivät olleet valmiita siihen, että saa hakata ja työntää noin kovaa, FoKoPon valmentaja Jouni Grönroos kertoi.

Unitedin luotsi Ville Neva oli tyytyväinen omiensa ilmeeseen. Puolustus oli hyvää ja heittokin upposi. Kaksi pelaajaa – Topi Halme ja Lauri Toivonen – upottivat kaikki heittonsa.

– Pelimme rakentuu puolustuksen kautta, mutta kyllä meilläkin oli ongelmia. FoKoPo teki paljon pisteitä korin läheltä, mikä aiheutti meille virhevaikeuksia. Toisaalta olimme puolustuksessa aloitteellisia ja saimme vastustajalle 22 menetystä, mikä helpotti meidän kentän juoksemistamme, Neva kertoi.

Bruce Reed nosteli FoKoPolle 21 pistettä. Roderick Flemings teki 15 pinnaa ja Teemu Sulonen 14.

Vierailla oli paljon onnistujia. Omar Calhoun pussitti 24 pistettä ja yhä kivenkova Jeb Ivey 17. Lauri Toivonen upotti sataprosenttisesti 16 pinnaa, Topi Halme 14. 14 ylsi myös kovia kolmosia tehtaillut Lasse Gummerus.

– Nuori Lasse Gummerus pelasi hienon ottelun. Hän puolusti pelipaikkoja yhdestä viiteen ja pystyi vielä toisella puoliajalla nostamaan tasoaan, Neva kehui.

Espoo nousi voitolla 20 pisteeseen. Vain yhden pelin kotikentällään tällä kaudella voittanut FoKoPo on 12 pisteellä A-divisioonassa seitsemäntenä.

 

Uusimmat

Fingerpori

comic