Lounais-Häme

Pärinää, surinaa ja saippuan porinaa

Muurinpohjalettujen ja savun tuoksu leijailevat nenään, korviin tanssahtelee haitarimusiikki, jota hilpeä puheensorina eri suunnilta täydentää harmonisesti. Taustalla putputtaa vanha maamoottori.

Ihmisvirta mutkittelee vähän matkan päähän Teuron koulun pihalle, jossa järjestetään Kädentaitoa-myyntinäyttely.

Vipeltääpä säikähtänyt metsähiirikin nurmikon poikki heinikkoon tekniikkatapahtumaan saapuneiden kävijöiden ihmetellessä sen reittivalintaa.

 

Metsähiiren polun vieressä urjalalainen Elina Ristimäki hämmentää saippuaseosta.

Nuotion päällä kiehuvassa padassa porisee vettä ja sian rasvaa. Myöhemmin seokseen lisätään lipeää. Keitos saa kiehua vielä useamman tunnin ennen kuin sen pinnalle nouseva saippuamassa siirretään muottiin jähmettymään.

-Moni käy tässä muistelemassa, kuinka vielä heidänkin kotonaan esimerkiksi 1960-luvulla tehtiin saippuaa itse, Ristimäki sanoo.

-On mukava olla täällä jatkamassa perinteitä, kun ihmisiä selvästi kiinnostaa. Tunnelma on aina perinnetapahtumissa omanlaisensa.

Tällaista Teuron tekniikkatapahtumassa on: vanhoja tapoja ja koneita herätellään käyntiin.

 

Jos herätellään. Välillä käy niin, ettei vanha kone lähdekään pyörimään.

-Kipinä on talven ja kevään aikana hukkunut koneesta. Miehissä kipinää kyllä olisi, Teuron koplauskoplan Hannu Heikkari sanoo.

Heikkarin edessä makaava vanha T-Fordin moottori kävi vielä talvella, mutta enää se ei ota mallia vieressä säksättävistä koneista.

-Tässä se mielenkiinto laitteissa onkin: välillä ne saadaan käyntiin, välillä ei, Pentti Nummi toteaa vierestä.

Jossain vaiheessa vuosien vieriessä moottori irrotettiin muusta autosta, minkä jälkeen Fordin konetta käytettiin hyvin erilaisiin tarpeisiin. 1920–60-lukujen välillä sitä saatettiin käyttää esimerkiksi sirkkelin voimanlähteenä, kun sähköjä ei vielä ollut jokaisessa pitäjässä saatikka taloudessa.

-Koplauskopla alkaa kokoontua taas syksyllä, tässä on hyvää tekemistä, kun selvitämme, miksei moottorissa ole kipinää, Heikkari hymyilee.

 

Otso, 12, ja Onni Simola, 9, ovat piipahtaneet Jokioisilta Teuron kesätapahtumaan yleensä joka toinen vuosi.

Veljekset myöntävät olevansa kiinnostuneita koneista, joten tekniikkatapahtuma oli heille luonnollinen ykköskohde.

Kotona tekniikan nälkää ruokkii mopo, jolla kaksikko ajelee mökkitiellä.

Teuron tekniikkatapahtumassa Simolan poikia kiehtoivat etenkin erilaiset maamoottorit. Vastausta kaikkein kiinnostavimpaan moottoriin ei tarvinnut kaksikon kauan miettiä.

-Se, josta tulee eniten höyryä, Otso riemuitsee. FL

Kesätapahtuma Teuron kylän keskustassa ja Teuron koululla vielä sunnuntaina klo 10–16.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic