Lounais-Häme

Parkour on rentoa menoa ja villejä temppuja – Lisäksi se nostaa sykettä ja panee korsetin kuosiin

Salaman ryhmässä voi ottaa lajin perusteet haltuun.
Parkouria parhaimmillaan. Touko Vehmas, Luukas Lehtinen ja Vili Marttila vauhdissa Heikan parkour-alueella. Kuva: Lassi Puhtimäki
Parkouria parhaimmillaan. Touko Vehmas, Luukas Lehtinen ja Vili Marttila vauhdissa Heikan parkour-alueella. Kuva: Lassi Puhtimäki

Ylityksiä, alituksia. Hyppyjä ja pehmeitä laskeutumisia.

Väistöjä, loikkia, ennen kaikkea vauhdikasta ja katkeamatonta liikettä.

Pariisin esikaupungeissa 1980-luvulla kehitetty, Suomeen 2000-luvun alkuvuosina saapunut parkour on yhä voimissaan. Lajilla riittää harrastajia Forssankin kulmilla, vaikka vajaat kymmenisen vuotta sitten kuumimmillaan ollut buumi on tasoittunut.

– Parhaimmillaan mukana oli noin 60 lasta ja nuorta, porukkaa oli jaettu useampaan ryhmään, kertoo valmentaja Ari Ketola ohjattua parkouria seudulla vetävästä Forssan Salamasta.

Ketola innostui rennosta, mutta haastavasta parkourista reilut kymmenen vuotta sitten, kun näki poikansa Santerin ja tämän kaverin Suokkaan Samin hyppivän ja pomppivan metsässä esteiden yli aivan hikisinä. Pitkän linjan valmentajana Ketola älysi, että nyt ollaan jonkun hyvän äärellä.

– Näin heti, että tuo on erinomaista liikuntaa jalkapalloa pelanneille Santerille ja Samille. Ja kaikille muillekin, Ketola toteaa.

Laji sopisi istuville aikuisillekin

Parkourin on todettu kehittävän kuntoa ja lihaskestävyyttä sekä vahvistavan luustoa. Akrobaattisuutensa vuoksi laji parantaa myös koordinaatiokykyä ja muuta kehonhallintaa.

Keskivartaloa parkour-treeni kehittää erityisen hyvin. Kun korsetti on kunnossa, arki suju mukavammin ja kivuttomammin.

Forssassa parkourista ovat innostuneet lähinnä lapset ja nuoret, vaikka laji tekisi hyvää töissä pitkät päivät istuville aikuisillekin.

– Turun seudulla mukaan ei pääse vasta kuin 14–15-vuotiaat. Meillä pääosa harrastajista on vähän toisella kymmenellä, ja olemme ottaneet mukaan alle 10-vuotiaitakin, Ketola sanoo.

Parkourin ideana on yksinkertaistetusti liikkua mahdollisimman sulavasti ja nopeasti paikasta toiseen. Lajissa hyödynnetään ympäristön rakenteita kuten kaiteita, seiniä ja parvekkeita.

Pariisista alkunsa saanut parkour on urbaanissa maineessa, mutta yhtä hyvin sitä voi harrastaa puistoissa tai metsissä. Salaman parkour-ryhmä kokoontuu useimmiten Heikan koulun lähiliikuntapaikan parkour-alueella, toisinaan tunteja pidetään vaikka kirjaston lähellä Kehräämöllä.

Rentoa ja vapaata, mutta hyvää liikuntaa

Forssan Salaman parkour-ryhmän ohjaajana toimiva Vili Marttila kiinnostui lajista 12-vuotiaana noin 8 vuotta sitten. Marttila piti välillä taukoa, mutta innostui parkourista uudestaan ja alkoi opetella uusia temppuja.

– Parasta tässä harrastuksessa on se, että saa itse tehdä asioita ja käyttää omaa mielikuvitustaan. Parkour on rentoa ja vapaata, ja samalla hyvää liikuntaa, Marttila kehuu.

Vili Marttilan liikkeet eivät onnistu aloittelijalta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Vili Marttilan liikkeet eivät onnistu aloittelijalta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Luukas Lehtinen on harrastanut parkouria viitisen vuotta.

– Tämä on villiä, ja tässä saa tehdä hulluja temppuja, sanoo parkourin lisäksi muun muassa lumilautailua, skeittailua ja wakebourdingia harrastava Lehtinen.

Myös Touko Vehmas on harrastanut parkouria viitisen vuotta.

– Pelasin ensin jalkapalloa, mutta se ei toiminut. Päätin kokeilla parkouria, kun tämä näytti niin hauskalta, kertoo Vehmas, joka on huomannut lajin parantaneen liikkuvuuttaan ja kehittäneen lihaskuntoa.

Juttu on julkaistu Forssan Lehden Kesälehdessä 2020. Pääset lukemaan lehden vapaasti tästä.

Vauhdikas ja vaativa taitolaji Ranskasta

Pariisissa Ranskassa 1980-luvulla kehitetty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti ja tehokkaasti paikasta toiseen.

Rantautui Suomeen 2000-luvun alussa, Forssaan jokunen vuosi sen jälkeen.

Parkourissa hyödynnetään ympäristön esteitä ja rakenteita, kuten kaiteita, seiniä, puita, kiviä ja kattoja.

Fyysisesti vaativa laji, jossa tarvitaan tasapainoa, voimaa, kestävyyttä, liikkuvuutta ja ketteryyttä.

Kehittää kuntoa, kestävyyttä, koordinaatiota ja luuston lujuutta.

Forssassa ohjattua parkouria järjestää Forssan Salama, lisätietoja seuran nettisivuilta.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic