Lounais-Häme

Pärmäkoski odotetusti omaa luokkaansa Rovaniemen ladulla – Hakola kukisti Iivo Niskasen

Helsinki/Rovaniemi
10.11.2018, 12:58

Urheilu-uutiset

Viime talvena kolme olympiamitalia voittanut Krista Pärmäkoski on avannut kautensa ylivoimaisella voitolla kotimaan laduilla. Pärmäkoski kukisti Suomen cupissa Rovaniemellä Johanna Matintalon lähes puolella minuutilla, kun matkana oli 10 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.
– Tarkoitus oli lähteä alusta asti kovaa, mutta kroppa käynnistyi aika hitaasti. On tullut harjoiteltua aika kovaa, Pärmäkoski sanoi Ylen tv-haastattelussa ja valitteli väsymystä.
Hän kertoi, ettei pystynyt hiihtämään teknisesti vielä kovin hyvin. Ounasvaaralla oli vetinen ja vähäluminen keli, eikä Pärmäkoski käyttänyt parhaita suksiaan.
Matintalo kertoi Ylelle, että kauden avauskisa sujui harjoittelun ehdoilla.
– Ei tullut totaalista hyytymistä, Matintalo tuumasi.
Kolmanneksi hiihti Laura Mononen, joka hävisi Pärmäkoskelle yli 37 sekuntia. Hän kertoi Ylen haastattelussa, että kisan lopussa suksista petti pito.
– En ole ollut vielä paljon lumella. Hiihtokilometrejä pitää saada lisää, muun muassa Mallorcalla leireillyt Mononen kertoi.
Maajoukkuehiihtäjät ottivat Ounasvaaralla kärkisijat, sillä Riitta-Liisa Roponen oli neljäs ja Eveliina Piippo viides.

Niskanen seitsemäs Oloksella

Kerttu Niskanen kilpaili samaan aikaan Muonion Oloksella ja jäi siellä perinteisen hiihtotavan vitosella puolen minuutin päähän kärjestä. Kisan voitti Saksan Victoria Carl 14,7 sekunnin erolla toiseen saksalaiseen Katharina Hennigiin. Maailmancup-uransa päättänyt Puolan Justyna Kowalczyk oli kolmas.
Niskanen hävisi Kowalczykille 2,6 sekuntia ja oli kisan seitsemäs.

Hakola kukisti Niskasen Suomen cupin hiihdossa

Ristomatti Hakola on voittanut maastohiihdon Suomen cupin kilpailun Rovaniemellä. Parhaiten sprinttihiihtäjänä tunnettu Hakola sai kovan päänahan, sillä hän kukisti kautensa avanneen olympiavoittaja Iivo Niskasen lähes puolella minuutilla.
Ounasvaaralla hiihtotapa oli perinteinen, ja miehet hiihtivät 13,2 kilometriä.
– Jos Iivon lyö perinteisellä, ei se ikinä ole huono. Harjoituskaudella Iivo on hiihtänyt ympyrää meidän ympärillämme. Meikäläiseltä aika hyvä hiihto, Hakola sanoi Ylen tv-haastattelussa.
– Ei tuo mikään maailmanluokan rata ole, mutta kyllä siinäkin pitää kunnossa olla, Hakola sanoi.
Niskanen kuvasi hiihtoaan tasaiseksi, mutta viimeinen kierros oli heikko. Hän ei ole vielä palautunut maajoukkueen kovasta Italian-leiristä.
– Välillä menee ylös alas. Ei paras kauden avaus, mutta sellainen, jota vähän odotin, Niskanen sanoi Ylelle.
Kolmanneksi hiihtänyt Lari Lehtonen hävisi Hakolalle yli minuutin. Rovaniemi on yleensä ollut Lehtoselle vaikea paikka, mutta tänään hän onnistui.
– Ainakin olen voittanut itseni, Lehtonen sanoi Ylelle.
Maajoukkuehiihtäjien kärkikaartin täydensivät neljänneksi hiihtänyt Perttu Hyvärinen ja viidenneksi ehtinyt Lauri Vuorinen.
Matti Heikkinen avaa kilpailukautensa vasta sunnuntaina Oloksella vapaalla hiihtotavalla. Tänään Muonion kisat olivat venäläisjuhlaa, sillä Ivan Jakimuskin veti venäläiset viitoisvoittoon perinteisen hiihtotavan kympillä. Joukosta puuttui eilen sprintissä toiseksi hiihtänyt olympiasankari Aleksandr Bolshunov.

STT

Kuvat:

Uusimmat