Pärmäkoski paransi erä kerrallaan ja sijoittui sprintin viidenneksi

Kuusamo
24.11.2018, 15:22

Urheilu-uutiset

Suomen Krista Pärmäkosken vauhti riitti viidenteen sijaan maastohiihdon maailmancupin avausviikonlopun sprinttikilpailussa Rukalla. Pärmäkoski eteni aikavertailun kautta välieriin ja voitti siellä oman eränsä. Finaalissa suomalainen uhkasi jäädä viimeiseksi, mutta Ruotsin Stina Nilsson kaatui, ja Pärmäkoski nousi viidenneksi.
Pärmäkoski oli tyytyväinen kauden maailmancupin ensimmäiseen kilpailuun.
– Viime vuonna sairastelin enkä voinut hiihtää viikkoa ennen avausta. Nyt olin terveenä. Hiihto parani erä erältä ja lähtee pikkuhiljaa aukeamaan. Finaaliin lisättiin pitoa, että pääsin suorilla ylös, Pärmäkoski summasi Ylen televisiohaastattelussa.
Finaalin nopein oli Venäjän Julia Belorukova ennen ruotsalaisia Maja Dahlqvistia ja Ida Ingemarsdotteria.

Hakola hyytyi finaalin ulkopuolelle – Bolshunov avauskilpailun voittoon

Suomen Ristomatti Hakolan lupaava vauhti ei kantanut sprintin finaaliin saakka maastohiihdon maailmancupin avauskilpailussa Rukalla. Hakola jäi välieränsä viimeiseksi ja oli lopulta kilpailun yhdestoista.
Puolivälierissä Hakola oli eränsä nopein ja esitti kuntoaan myös aamun aika-ajoissa.
– Ihan hyvä päivä. Välierän kokoonpano olisi voinut olla vaikka arvokisafinaali. Lähdin paikaltani nousuun, mutta tuollaisten miesten takana ei ollut mahdollisuuksia. Hyvä muistutus, että pitää olla röyhkeämpi, Hakola summasi Ylen haastattelussa.
Kuuden parhaan finaalissa Aleksandr Bolshunov kiri voittoon. Norjan Johannes Hösflot Kläbo johti kilpailua loppusuoralla, mutta hölläsi tahtiaan juuri ennen maalia. Bolshunov ohitti norjalaisen. Norjan Eirik Brandsdal oli kolmas ja Norjan Emil Iversen neljäs.

STT

Kuvat: