Lounais-Häme

Parman Forssan tehdas palkkaa lisää väkeä

Parman väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi keväällä nimetty Jarmo Viljanen sanoo asuntorakentamisen vilkastumisen erityisesti pääkaupunkiseudulla tuoneen työtä rakennusosateollisuuteen.

Rakennusteollisuus RT:n mukaan rakentamisen määrä on korjausrakentamisen kasvun myötä ylittänyt jo vuonna 2008 käynnistyneen finanssikriisiä edeltäneen ajan. Aivan 1990-luvun alun hullujen vuosien tasolla ei sentään vielä olla ja Parmalle tärkeän talonrakentamisen osalta volyymit ovat vielä kaukana vuoden 2008 tasosta.

-Asuntorakentamisen elementteihin keskittyvillä Forssan, Kotkan, Kangasalan ja Nurmijärven tehtailla töitä on hyvin. Forssan tehtaan tilauskanta ulottuu jo pitkälle ensi kevääseen, Viljanen sanoo.

Hän sanoo pientä epävarmuutta rakentamisen boomin keskellä aiheuttavan sen, kuinka pitkälle hyvä suhdanne kestää. Tänä vuonna arvioidaan aloitettavan Suomessa yli 40000 asunnon rakentaminen.

Asuntorakentamisen lisäksi hyvässä nosteessa on myös toimitilojen rakentaminen.

Forssan tehtaalla on lisätty tänä vuonna merkittävästi työvoimaa. Tehdaspäällikkö Markus Suominen kertoo tämän vuoden aikana palkatun lisää noin 40 tekijää.

Vuoden alussa tehtaalla työskenteli 130 henkilöä. Tällä hetkellä ontelolaattatehtaassa työskentelee 35 työntekijää, seinäelementtien valmistuksessa 110 työntekijää. Lisäksi hallinnossa, projekteissa ja myynnissä työskentelee 25 henkilöä.

Suominen kertoo, että väkeä on lisätty muutama työntekijä kerralla, jotta töihin perehdyttäminen on voitu toteuttaa hyvin. Uusia henkilöitä on otettu töihin kahden henkilön viikkovauhdilla. Töihin on päässyt hyvin erilaisella osaamistaustalla, sillä tekijöitä tarvitaan timpureista raudoittajiin ja varastohenkilöihin. Eikä tehtäviin haeta vain perinteisiä betonimiehiä. Uusien tekijöiden palkkaaminen on vielä käynnissä.

Forssassa valmistetaan kaikkia asuntorakentamisessa elementtitekniikalla toteutettavia betonielementtejä paitsi väliseiniä.

Forssassa valmistettavista seinäelementeistä 90 prosenttia on valmiiksi rapattuja julkisivuelementtejä. Loput 10 prosenttia seinäelementeistä on näyttäviä, hiottuja seinäelementtejä.

Parma on keskittänyt kaikkien rapattujen seinäelementtien valmistuksen Forssaan.

-Forssan tehtaalla on positiivista vipinää, Viljanen sanoo.

Forssan tehtaassa ontelolaattatuotanto on kahdessa vuorossa ja seinäelementtien valmistus osin kolmessa vuorossa.

Viljanen nimettiin maaliskuussa väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi, kun Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkala nimettiin puolestaan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Parman ruotsalaiseen sisaryhtiöön Strängberong AB:iin.

Viljanen jatkaa myös Parman myyntijohtajan tehtävässä.

Tänä vuonna Parman liikevaihto nousee noin kymmenisen prosenttia. Kaikkiaan yritys työllistää Suomessa noin 750 henkilöä. Parma kuuluu kansainväliseen Consolis-konserniin, joka toimii 28 eri maassa.

Parman lisäksi Suomessa konserniin kuuluvat Parma Rail ja Rajaville. Parma Railillä on betoniratapölkkytehdas Forssassa. FL

Fingerpori

comic