Lounais-Häme

Pashinianin valinta vaikutti varmalta Armenian uudeksi pääministeriksi

Armenian veretön vallankumous huipentui johtavan puolueen lupaukseen äänestää opposition ehdokasta.

Armenian johtava tasavaltalaispuolue lupasi tiistaina antaa tarvittavat lisä-äänet pääministerin valitsemiseksi samana päivänä pidettävässä äänestyksessä, kertoi puolueen parlamentaarikko uutistoimisto Reutersille.

Oppositiota edustava Nikol Pashinian on ainoa ehdokas pääministeriksi.

– Parlamentin istunnon loppuun mennessä Armenialla on pääministeri. Tasavaltalaispuolue antaa tarvittavat äänet jotta 53 ääntä saadaan kasaan pääministerin valitsemiseksi, kertoi parlamentin jäsen Samvel Farmanian.

Yli satatuhatta armenialaista oli kokoontunut tiistaina pääkaupungin Jerevanin Tasavallan aukiolle katsomaan ratkaisevaa parlamentin istuntoa. Pashinian oli julistanut päivän kansalliseksi vapaapäiväksi pyytäen kannattajiaan pukeutumaan valkoisiin rauhan symboliksi.

Tunnelma Tasavallan aukiolla oli jo maanantai-iltana riemuisa.

Armenialaiset näyttivät pystyneen vaihtamaan maan hallinnon rauhanomaisten marssien ja mielenosoitusten avulla.

– Olen niin ylpeä siitä että olen armenialainen nyt, sanoi Satenik Gevorkian, 28, Los Angeles Timesille.

– Tällaista muutosta me olemme odottaneet koko elämämme.

Viime viikolla tunnelma aukiolla oli yhtä riemuisa, mutta sitten suuret tv-kuvaruudut kertoivat parlamentin johtavan tasavaltaispuolueen torjuneen Pashinianin valinnan pääministeriksi.

Tällä kertaa tasavaltalaispuolue on luvannut äänestää ehdokasta, joka saa taakseen vähintään kolmanneksen parlamentin äänistä. Tämä ehdokas on Pashinian, mutta puolue on ollut toistaiseksi haluton kutsumaan häntä nimellä.

Pashinianin protestiliike alkoi Mahatma Gandhin inspiroimalla väkivallattomalla marssilla 31. maaliskuuta.

42-vuotiaan entisen journalistin suosio on noussut meteorimaisesti muutamassa viikossa. Kaiken ikäiset armenialaiset pitävät miehestä, joka puhuu suoraan ja lupaa hävittää maasta oligarkien hallitseman, sukulaisia suosivan poliittisen järjestelmän.

Hänen takanaan on kuitenkin erityisesti nuori sukupolvi, jonka mahdollisuudet edetä elämässä ovat olleet vuosikymmenen kestäneen ex-presidentti Serzh Sarkasianin kaudella vähäiset.

– Nikol sanoo ’tiet pitää sulkea’ – tiet suljetaan. Hän sanoo ’mitään ei saa tapahtua’, mitään ei tapahdu. Ihmiset suorastaan palvovat häntä, sanoi Ghevond, 26, uutiskanava al-Jazeeralle.

Ghevond on klassisen koulutuksen saanut balettitanssija, mutta nyt hän työskentelee hotellin ovimiehenä.

Hänen mukaansa kaikki kynnelle kykenevät lähtevät maasta, mikäli järjestelmä ei muutu.

Ghevond aikoo lähteä Venäjälle heti kun hän saa passin.

Maanantai-iltana Pashinian kutsui Tasavallan aukiolla yleisön eteen Serj Tankianin, armenialaista sukua olevan amerikkalaisen System of a Down -yhtyeen laulusolistin.

– Koko maailma katsoo teitä esimerkkinä, hymy kasvoillanne olette saavuttaneet päämääränne. Maailma on vuosia tuntenut Armenian kansanmurhan paikkana, maanjäristyksistä ja sodasta, mutta tämä hetki on kohottanut koko kansakuntanne imagoa, Tankian sanoi hurraavalle yleisölle.

Armenian vallankumousliikkeestä on puuttunut sellainen geopoliittinen elementti, joka oli ominaista Ukrainan ja Georgian vallankumouksissa. Näissä maissa Venäjän intressit olivat ristiriidassa lännen intressien kanssa ja uusi hallinto halusi lähentää maata EU:hun.

Armenian tapauksessa protestijohtajat keskittyivät vain Armeniaan. Pashinian on luvannut, että pääministerinä hän ei aio muuttaa Jerevanin suhdetta Moskovaan tai länteen.

Armenia on entinen neuvostotasavalta, joka itsenäistyi vuonna 1991. Se on sidottu Venäjään kaupan, subventoidun kaasun ja sotilaallisen tuen kautta. Venäläissotilaat valvovat Armenian rajoja Turkkiin ja Iraniin.

Armenia

Kaukasiassa Aasian ja Euroopan rajalla sijaitseva Armenia on yksi kristinuskon varhaisimmista sivilisaatioista, jossa perustettiin ensimmäiset kirkot 300-luvulla. Vuosisatojen kuluessa maa on ollut välillä itsenäinen, välillä Bysantin, Persian, mongolien, Turkin tai Neuvostoliiton alaisena.

Vuosina 1915–17 600 000–1,5 miljoonaa armenialaista kuoli Turkin käsissä. Turkki kiistää kansanmurhan.

Maa itsenäistyi uudelleen vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa. Maa joutui nopeasti veriseen konfliktiin Azerbaidzhanin kanssa Vuoristo-Karabahin omistuksesta. Pääosin armenialaisten asuttama alue sijaitsee Azerbaidzhanin sisällä.

Väkiluku: 3,2 miljoonaa.

Pinta-ala: 29 743 neliökilometriä.

Pääkielet: Armenian, venäjä.

Pääuskonto: Kristinusko.

Elinajanodote: Miehet 71 vuotta, naiset 77 vuotta.

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic