Paskapuhe on korvannut valehtelun politiikassa – "Se pitää vihollisen tai vastapuolen kiireisenä"

Viime syksynä etelästä kohti Yhdysvaltoja vyöryi tuhansien väliamerikkalaisten virta, kuin “suurten vaarojen” hyökyaalto.

Presidentti Donald Trumpin mukaan karavaani aiheutti kansallisen hätätilan. Hän asetti maan rajavartiolaitoksen ja armeijan hälytystilaan.

Elettiin lokakuun loppua, vain hetkeä ennen Yhdysvaltojen välivaaleja. Niitä, joissa jaettiin kongressin voimasuhteet uudestaan.

Kuvat junan katolla matkaavista siirtolaisista ja verille hakatuista poliiseista levisivät laajalle sosiaalisessa mediassa, samoin salaliittoteoriat kulkutaudeista ja ääri-islamista. Trump heitti vettä myllyyn, ja media raportoi.

Se oli informaatiokampanja, jossa käytettiin totuudenjälkeisen ajan oppeja, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma.

– Karavaaniin liittyvä kuvasto ja villit teoriat peittävät alleen tilastot, kuten laittomien siirtolaisten määrän vähentymisen viime vuosina ja sen, että tilanne Yhdysvaltain etelärajalla on huomattavasti rauhallisempi kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten.

Välivaalien ja republikaanien tappion jälkeen Trump vaihtoi aihetta, ja karavaani hävisi uutisista. Kansallinen uhka oli paskapuhetta.

Antto Vihma on yksi viime syksynä julkaistun Totuuden jälkeen -tietokirjan kirjoittajista. Kirja käy läpi totuudenjälkeisen ajan syitä ja seurauksia. Keskiössä on paskapuhe.

Termi löytyy esimerkiksi filosofi Harry G. Frankfurtin esseestä On Bullshit. Hän erottaa toisistaan valehtelemisen ja paskapuheen.

Politiikassa on valehdeltu aina, mutta perinteinen valehtelija valehtelee harkiten suhteessa totuuteen. Hän peittelee valhetta, eikä halua jäädä siitä kiinni.

Sen sijaan esimerkiksi Trumpin usein edustama paskapuhe ei välitä totuusarvoista, vaan syytää mitä ihmeellisimpiä väitteitä saadakseen huomiota. Paskapuhe bluffaa, hyökkää, eikä puolustele. Se repii, rikkoo, pelaa imagokysymyksillä ja hyötyy politiikan kahtiajaosta.

– Siinä ei pyritä harkittuun ja peiteltyyn valheeseen, vaan kokeillaan. Jos yksi valhe ei toimi, siirrytään toiseen. Yhtäkkiä ollaankin täytetty informaatiotila erilaisella paskapuheella, Vihma sanoo.

Paskapuhe liittyy totuudenjälkeiseen aikaan. Siihen, että digitalisaatio ja kahtiajako ovat myllertäneet poliittisen julkisuuden.

Totuudenjälkeiseen aikaan herättiin vuonna 2016, kun Brexit ja Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan menestys räjäyttivät tarkoituksellisen harhaanjohtamisen poliittisen voiman näkyville.

Oxfordin sanakirja nimesi totuudenjälkeisyyden, “post-truth”, vuoden sanaksi saman vuoden marraskuussa.

– Aika pitkään uudenlaisia poliittisia strategioita ja oikeistopopulismin nousua pidettiin paljon marginaalisempana ilmiönä. Nyt nähdään, että se pystyy heiluttamaan Euroopan unionin vakautta ja muuttamaan Yhdysvaltojen globaalin roolin, Vihma kertoo.

Hän muistuttaa, ettei ole olemassa aikaa ennen tai jälkeen totuuden. Totuudenjälkeinen aika on pitkän kehityksen tulosta.

Totuudenjälkeistä aikaa ovat ajaneet eteenpäin politiikan jakautuminen ja viestintäteknologian murros.

– Ne ovat vaikuttaneet tapaamme tehdä politiikkaa jo vuosikymmenten ajan. Juuret ovat syvällä kylmän sodan jälkeisessä poliittisessa historiassa, Vihma sanoo.

Nyt perinteinen media ja asiantuntijuus ovat kriisissä, kun esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ponnistavat verkostot kaappaavat niiltä valtaa. Alustatalouden jättiläiset, kuten Google ja Facebook, määrittävät algoritmeilla, millaisia uutisia ja mainoksia kullekin käyttäjälle näkyy.

Vihman mukaan tämä kärjistää keskustelua ja hyödyttää niitä, jotka osaavat toimia nykyisessä verkostomaisessa huomiotaloudessa ja käyttää sen keinoja.

– Digitalisaatio on myllertänyt poliittisen julkisuuden Yhdysvalloissa ja myös Suomessa. On tapahtunut aika järisyttävä laadullinen muutos siinä, minkälaisilla keinoilla poliittisia kampanjoita käydään meidän nykyhetkessämme, Vihma kertoo.

Paskapuhe turruttaa. Kun sovinnaisuuden rajat vedetään jatkuvasti uusiksi, myös räikeään paskapuheeseen totutaan.

Lisäksi se tarjoaa viihdettä. Kuin liikenneonnettomuus, josta ei voi katsoa poispäin.

– Esimerkiksi Donald Trumpin presidenttikausi tarjoaa lähes joka päivä tilaisuuden hurrata vihaisille hyökkäyksille New York Timesia tai muita senhetkisiä vihollisia vastaan. Vaihtoehtoisesti voi myös närkästyä mukavasti samanmielisten kavereiden seurassa, Vihma sanoo.

Paskapuhe hämärtää jo rajaa totuuden ja valheen välillä. Esimerkiksi Venäjä hämmentää kansainvälisiä suhteita valekampanjoillaan. Niissä ei pyritä uskottaviin isoihin kertomuksiin, vaan syydetään erilaista epätietoa ja annetaan muiden juosta hippusten perässä faktoja tarkistaen.

– Paskapuhe hyödyntää olemassa olevia jännitteitä ja pyrkii luomaan epäilystä ja kaaosta. Lisäksi se pitää koetun vihollisen tai vastapuolen kiireisenä, Vihma toteaa.

– On helpompi kertoa hurja salaliittoteoria kuin tarkistaa ja kumota ne, varsinkin jos teoria on jo levinnyt laajalle.

Totuudenjälkeinen aika ei ole päättymässä, päinvastoin. Vihman on vaikea olla optimistinen.

Ensi vuoden presidentinvaalit Yhdysvalloissa ovat jälleen otollista maaperää paskapuheelle.

– Uskon, että vaaleista on tulossa ruma spektaakkeli.

Suomessa käydään eduskunta- ja EU-vaalit tänä vuonna. Kotimaassa poliittinen kampanjointi on vielä kesyä, mutta paskapuheelta ei voida välttyä.

– Poliittinen vastakkainasettelu tulehtuu Euroopassa entisestään. Digitalisaation aiheuttamat murrokset ovat hallitsemattomia,ne eivät ole poliittisten yhteisöjen hallinnassa tällä hetkellä, Vihma toteaa.

Hän vertaa totuuden jälkeistä aikaa ilmastonmuutokseen. Kumpaankaan ei ole näköpiirissä sellaista ratkaisua, joka takaisi, että tulevat sukupolvet pysyvät turvassa.

– Meneillään on iso viestintäteknologian ja poliittisen ilmapiirin murros, joka pitää ottaa vakavasti. _FL