Lounais-Häme Koijärvi

Patsaiden koputtelijasta tarinankertojaksi – Enkelin valtavat jalat ja naiselliset piirteet hämmästyttivät Kaija Pajulampea lapsena Koijärvellä

Koijärven hautausmaakierroksen opas Kaija Pajulampi ihaili pikkutyttönä patsaita ja hiveli enkelin varpaita. Muotokieli puhutteli ja innosti aikuisiällä taideharrastuksen pariin.
Koijärven hautausmaa on oppaana toimineelle Kaija Pajulammelle lapsuuden maisema ja rauhoittumispaikka, jonka käytäviä hän tallaa päivittäin. Haudankaivajia löytyy hänen suvustaan sekä isän että äidin puolelta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kirkon hautausmaakierroksia vetävällä Kaija Pajulammella on vahva tuntuma Koijärven karuun maaperään. Kangasahot eli vuonna 1873 syntynyt isoisä, 1905 syntynyt isä ja setä sekä Vähä-Pietilät eli kaksi hänen enoaan äidin puolelta ovat kaikki toimineet Koijärvellä haudankaivajina.

– Yleensä hautausmaakierrosten vetäjät ovat kirkon palveluksessa. Hämäläisillä on sulateltavaa, kun vakiintuneen ja arvokkaan henkilön sijaan kierroksia vetää tällainen heitukka. Kutkuttavaa tuonne on mennä. Kenelläkään muulla ei ole yhtä paljon omakohtaista tietoa, hän arvelee.

Hautausmaa tuli tutuksi jo varhain, eikä Kaija Pajulampea pienenä pelottanut liikkua siellä edes pimeällä. Hän kertoo suhteensa kuolemaan muodostuneen hyvin realistiseksi.

– Hautausmaa oli isän työpaikka ja siellä liikkuminen tuntui luontevalta. Toisten mukulat juoksi, huusi ja kiroili. Minä tiesin, miten siellä pitää käyttäytyä.

Kunnioitus raskasta fyysistä työtä kohtaan muodostui jo varhain. Haudat kaivettiin kivikkoiseen maahan käsin, eikä apuvälineitä juuri ollut. Lapio ja rautakanki olivat kovaa valuuttaa.

– Haudat olivat usein aamulla täynnä vettä. Ne oli tyhjennettävä kiiruusti, sillä omaiset eivät olisi tykänneet, jos arkku olisi hautaan molskahtanut.

Enkeli vei taideharrastuksen pariin

Koijärven hautausmaa on merkinnyt hänelle paljon pienestä pitäen. Kivenheiton päässä kotoa sijaitseva lapsuuden leikkipaikka toi Kaija Pajulammelle aikanaan myös ensimmäiset tienestit.

– Sain ensimmäiset markkani noin 10-kesäisenä kun hoidin hautoja. Vielä tuolloin seurakunnat eivät hautoja hoitaneet.

Pajulampi on koputellut hautausmaan patsaita ja ihmetellyt Kauko Räsäsen enkelipatsaan epäsuhtaisuutta, isoja jalkoja ja pieniä käsiä 1950-luvulta alkaen.

– Kun olin lapsi, ei ollut taide- tai musiikkikasvatusta. Oli oltava omatoiminen. Järkeilin, että enkelin on pakko olla neutri, kun sillä on miehen jalat ja naisen tissit. Satoja kertoja olen pidellyt patsaan varpaankynsiä.

Enkeli teki Pajulampeen vaikutuksen ja vei hänet taideharrastuksen pariin. Vuosien varrella hän teki paljon öljyväri ja savitöitä, erityisesti naispatsaita.

Kaija Pajulampi vetää Koijärven hautausmaakierroksia.

Toistakymmentä suvun hautakiveä pestävänä

Hektisinä työvuosina hautausmaa merkitsi terveydenhuollon ammattilaiselle rauhoittumisen paikkaa. Lauantaiehtoot menivät usein tansseissa, mutta pyhän ohjelmaan kuului aina kirkossa käynti.

– Nykyisin minulla on serkkuni kanssa hautausmaalla toistakymmentä suvun hautakiveä pestävänä. Saatan myös pestä muunkin kiven, jos tekstejä ei näe, Pajulampi kertoo.

Koijärven hautausmaakierrosta hän on vetänyt kolmena vuonna. Suosio on kasvanut ja tänä vuonna osallistujia oli peräti 78.

– Tärkeää on, että ihmiset saavat tilaisuuden myös tavata ja jutella toistensa kanssa. Hyvin vähän mitään kysellään, mutta on aina hienoa, kun toiset jakavat kierroksilla omia muistojaan, Pajulampi iloitsee.

Hän on iloinen, että Koijärvellä on saatu säilytettyä vanhoja hautakiviä. Mieltä lämmittää myös se, että tuhkatuille vainajille on pian tarjota myös oma muistolehto. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic