Lounais-Häme

Pelastusviranomaiset etsivät pudonneen indonesialaiskoneen mustaa laatikkoa

Jakarta
29.10.2018, 19:09

Ulkomaat

Indonesiassa pelastusviranomaiset etsivät lentoyhtiö Lion Airin koneen mustaa laatikkoa maanantai-iltana saadakseen selville, mikä aiheuttiyhtiön koneen putoamisen.
Viranomaiset kertoivat brittilehti Guardianille, että mustan laatikon sijaintialue olisi onnistuttu rajaamaan, mutta viranomaisten on vielä onnistuttava noutaa laatikko.
Lion Air on indonesialainen halpalentoyhtiö. Sen matkustajakone putosi mereen maanantaina varhain Suomeen aikaa.
Koneessa oli tuoreimman tiedon mukaan yhteensä 189 ihmistä, joista 178 oli aikuisia matkustajia, yksi lapsi ja kaksi vauvoja. Miehistön jäsenistä kaksi oli lentäjiä ja loput kuusi lentoemäntiä tai stuertteja. Viranomaisten mukaan on epätodennäköistä, että kukaan olisi selviytynyt turmasta.
Lennonjohto menetti yhteyden Jakartasta nousseeseen koneeseen noin 13 minuuttia sen nousun jälkeen. Lentokoneen miehistön kerrotaan pyytäneen vähän ennen putoamista lupaa palata Jakartaan. Kone oli alun perin matkalla Pangkal Pinangin kaupunkiin Bangkan saarelle.
– On todellinen mysteeri, mitä on voinut tapahtua, sanoi Flightglobal-lehden päätoimittaja Greg Waldron uutistoimisto AFP:lle.
Lentoyhtiön toimitusjohtaja Edward Sirait sanoi brittilehti Guardianille, että koneessa oli havaittu sunnuntaina tekninen ongelma, joka oli kuitenkin korjattu ennen lentoa.
Koneen matkustajista suurin osa oli ilmeisesti indonesialaisia, mutta koneessa oli myös ainakin yksi Italian kansalainen.

Yhtiö aiemmin EU:n mustalla listalla

Pudonnut lentokone oli Boeing 737 MAX 8. Lentoyhtiön mukaan se oli uusi ja otettu käyttöön elokuussa. Koneen piloteilla oli takanaan 11 000 lentotuntia.
Sekä lentoyhtiö että Boeing lupaavat yhteistyötä ja apuaan turmatutkintaan.
Lion Air on ollut osallisena useissa onnettomuuksissa viime vuosina. Vuonna 2004 lentoyhtiön kone putosi alas ollessaan laskeutumassa Surakartan kaupunkiin. Onnettomuudessa sai surmansa 25 ihmistä.
Vuonna 2013 yhtiön kone syöksyi mereen, mutta kukaan ei kuollut onnettomuudessa.
Lion Air on ollut EU:n lentokieltolistalla, mutta poistettu sieltä.

https://www.theguardian.com/world/2018/oct/29/lion-air-plane-lost-contact-indonesia-flight-jt610-jakarta
https://www.bbc.com/news/world-asia-46014463
https://nordic.businessinsider.com/lion-air-sea-crash-2013-jt610-2018-10?r=US&IR=T

STT

Kuvat:

Uusimmat