Lounais-Häme

Pepe paha Pahalammelle – nousi ohi liigakärkeen

Pepe Roller nousi sarjan johtopaikalle, kun se päihitti rullakiekkoliigan kärkipelissä tamperelaisen Pahalammen perjantai-iltana Somerolla.

Kärkiottelu oli vahvasti kaksijakoinen. Taitava ja nopea Pahalampi rynni alussa ja hallitsi kahta ensimmäistä erää.

Pepe puolestaan tuli tauolta kuin uudestisyntyneenä. Joukkue ei antanut itsensä väsyttäneelle Pahalammelle mahdollisuuksia ja rullaili takaa ohi selvään 9–6 (1–2, 2–3, 4–0, 2–1) -voittoon.

– Vaikka kaveri ei ollut aivan parhaalla nipullaan liikkeellä, tämä oli meiltä hyvä voitto. Nyt oli hieman samanlainen peli kuin Keravalla, alku oli hurlum-heitä, ja sitten alamme pelata omaa, rauhallista peliä ja nousemme voittoon, iloitsi Pepen manageri Juha-Matti Vuorela pelin jälkeen.

Alku ei somerolaisille paljon luvannut. Pahalampi hallitsi ja mätti maaleja tasaiseen tahtiin.

Ensimmäinen syntyi Pepen kannalta epäonnekkaasti, kun Pahalammen laukoma kiekko ponnahti päädystä Pepen maalilla aloittaneen Kim Törnström selkään ja lipui siitä verkkoon.

Pepen avauserän ainokaisen osuman teki Simo Pasonen.

Pahalampi vei toistakin erää, ja Pepe oli tamperelaisten hallinnassa hetkittäin pulassa. Juha Laaksonen ja Aapo Torkkola pitivät kavennusmaaleillaan Pepen kuitenkin Pahalammen tuntumassa.

Kolmannessa erässä kaikki muuttui. Joonas Laaksonen luisteli Pepen maalille ja tilkitsi alakerran. Hyökkääjät taas lisäsivät höyryä, mikä alkoi hyydyttää vieraita. Olli Lehtinen laukoi tilanteen 4–5:een ja kohta Aapo Torkkola runnoi riparista ottelun tasoihin.

Simo Pasonen tunki Pepen ensi kertaan johtoon hurjasta maaliedusruuhkasta ja Olli Lehtinen kaunisteli numerot hienon hyökkäyskuvion päätteeksi 7–5:een.

Sarjaa perjantain liigakierrosta ennen johtanut Pahalampi yritti vielä nousta päätöserässä, mutta Laaksonen oli kuin muuri maalilla. Saku Vuori purjehti hienosti läpi tamperelaispuolustuksen vieden Pepen jo kolmen maalin johtoon.

Lopullinen niitti ottelulle saatiin, kun Pahalampi yritti kavennusta ilman maalivahtia ja Oskari Lehtinen iski tyhjiin 9–5-lukemat. Lassi Vanhatalon viimeisellä minuutilla laukoma 9–6-kavennus oli laiha lohtu Pahalammelle.

– Hienoa, että olemme tällä kaudella pystyneet nousemaan takaa ja voittamaan tällaiset pelit. Viime kaudella kävi toisin päin, totesi Vuorela.

Pepellä on nyt 19 pistettä, Pahalammella kakkosena 18 pistettä. Pepe metsästää lisää sarjapisteitä jo huomenna, kun se kohtaa vieraissa Veikot. FL

 

Uusimmat