Lounais-Häme

Perinteet kantavat itsenäisyyden juhlinnassa – Tammelassa juhlava seppeleenlasku

Itsenäisyyspäivän vietto aloitettiin liki joka puolella Suomea tänään perinteisellä seppeleen laskulla. Tammelassa seppele laskettiin aamulla vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä.

Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleet laskettiin myös sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden vainajain muistomerkille.

Itsenäisyysjuhlaa viettämään siirryttiin koulukeskukseen. Tervehdyssanat juhlaan toi valtuuston puheenjohtaja Ismo Ojansuu (sd.). Musiikillisesta annista vastasivat Teuron Torvet, Erkki Liikanen ja Minttu Siitonen, Marko Simi ja Sini Anttila sekä Tammelan Veteraanikuoro.  

 

Juhlapuheen piti Tammelasta kotoisin oleva tutkijatohtori Jenni Kantola. Kantola toimii tällä hetkellä Vaasan kauppakorkeakoulussa tutkijatohtorina johtamisen yksikössä.

Kantola aloitti puheensa kunnioittamalla sotaveteraaneja, sodasta kärsineitä ja siinä läheisiään menettäneitä. Kantola kertoi oman isänsä vanhempien ja isosisarusten joutuneen jättämään kotinsa Karjalassa sodan seurauksena.

-Sitä surua ja ulkopuolisuuden tunnetta ei voi kuin kuvitella tilanteessa, jossa omat juuret repäistään irti ja koti täytyy jättää taakse, Kantola huomautti.

Sata vuotta on pitkä aika, mutta kuitenkin vasta yhden sukupolven mittainen, Kantola jatkoi. Kertomukset ja kokemukset sodan vuosista tulevat edelleen hyvin lähelle.

 

Kantola korosti puheessaan rauhan ylläpitämisen tärkeyttä. Hänen mukaansa rauhanvälitys on taito, joka kuuluu jokaiselle kansalaiselle. Kantolan mukaan rauhan ja ymmärryksen rakentamiseen nyky-yhteiskunnassa päästään kolmen asian avulla: sivistyksen, myötätunnon ja yhteisöllisyyden.

Yhteisöllisyyttä Kantola kertoi tunteneensa jo omassa lapsuudessaan pienessä kyläkoulussa Kaukjärvellä.

– Ylpeydellä muistelen tuolloin jo kovin kosmopoliittia kouluamme, jonne hiihdimme pellon poikki, opettelimme geometriaa lumilinnaa rakentaessa ja opimme maantietoa suunnitellessamme ulkomaille suuntautuvia luokkaretkiä. Lähtökohtana oli hyvä yhteishenki, vanhempien ja opettajien voimannäyte, jossa lapsiakin vastuutettiin ja osallistutettiin sopivasti.

Puheensa lopuksi Kantola esitti toiveen, että itsenäisyyden satavuotisjuhlana tehdyt aloitteet ja juhlallisuudet olisivat vain alkua.

-Itsenäisyyttä tulee ylläpitää ja sen eteen on tehtävä yhä edelleen töitä.

 

Fingerpori

comic

Uusimmat